Minilex - Lakipuhelin

Toissijaiset perilliset keskinäisessä testamentissa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Keskinäinen testamentti on kahden (tai useamman) ihmisen yhteinen testamentti, jossa testamentin tekijät määräävät omaisuutensa toisilleen. Tavallisesti keskinäisessä testamentissa on määrätty myös toissijaiset perilliset. Toissijaiset perilliset ovat niitä, joille omaisuus on määrätty sen jälkeen, kun kaikki keskinäisen testamentin tekijät ovat kuolleet. Toissijainen perillinen toisin sanoen perii omaisuutta testamentin perusteella, mutta vasta ensisijaisen perijän kuoltua.

Valtaosa keskinäisen testamentin tekijöistä on avio- tai avopuolisoita. Testamentin tekijöiden lapset eli rintaperilliset on tavallisesti merkitty toissijaisiksi perillisiksi. Keskinäisellä testamentilla on puolison kuoltua tarkoitus säilyttää kuolinpesä jakamattomana siihen asti, että molemmat puolisot ovat kuolleet. Testamenttiin merkityille toissijaisille perillisille omaisuus siirtyy vasta lesken tai muun ensisijaisen edunsaajan kuoleman jälkeen.

Testamentin määräyksillä voidaan vaikuttaa toissijaisten perillisten saaman perinnön määrään. Jos keskinäisellä testamentilla annetaan puolisolle täysi omistusoikeus kaikkeen omaisuuteen, on eloonjääneellä puolisolla oikeus tehdä omaisuudella mitä tahansa. Jos taas testamentilla on annettu vain hallinta- tai käyttöoikeus, ei omaisuutta voi esimerkiksi myydä eikä välttämättä lahjoittaa. Näin voidaan varmistaa, että myös toissijaisille perillisille tosiasiassa jää omaisuutta.

Keskinäisen testamentin laatijoiden olisikin hyvä miettiä, kuinka laajat oikeudet eloonjääneelle puolisolle halutaan antaa ja mitä se merkitsee toissijaisten perillisten kannalta. Myös perintöveroseuraamukset kannattaa ottaa huomioon testamenttia laadittaessa. Paras tapa varmistaa haluttu lopputulos on kääntyä asiantuntijan puoleen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]