Minilex - Lakipuhelin

Toisen oikeus keksintöön voi johtaa mitätöintikanteeseen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jos patentinhaltijana on joku muu kuin keksinnön luoja tai se, jolle keksijän oikeus on siirtynyt, hänellä on mahdollisuus nostaa patentin mitätöintikanne, jolla väärin perustein myönnetty patentti mitätöidään. Kannetta voi tällöin ajaa vain se, joka väittää olevansa oikeutettu patenttiin. Kyseinen mitätöintikanne on pantava vireille vuoden kuluessa siitä, kun kantaja on saanut tiedon patentin myöntämisestä ja muista kanteen perustana olevista seikoista. Kuitenkin vilpittömässä mielessä ollutta patentinhaltijaa suojataan näissä tilanteissa. Jos patentinhaltija ei ole tiennyt rikkoneensa jonkun toisen oikeutta keksintöön, kannetta ei saa panna vireille enää sen jälkeen, kun kolme vuotta on kulunut patentin myöntämisestä. Patentinhaltijan on täytynyt kuitenkin olla aikeissaan perustellusti vilpitön silloin, kun patentti on hänelle myönnetty tai kun hän on muulla tavoin saanut patenttioikeuden.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]