Minilex - Lakipuhelin

Toimintakertomus osakeyhtiön tilinpäätöksessä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Toimintakertomus on dokumentti, joka suurimpien yhtiöiden tulee laatia samalla tilinpäätösten kanssa. Se ei ole kuitenkaan osa tilinpäätöstä, vaikka näin joskus mielletäänkin. Tilinpäätös on luonteeltaan lähes yksinomaan numeerista tietoa sisältävä dokumenttikokoelma, kun taas toimintakertomuksessa osa informaatiosta on myös sanallisessa muodossa. Osakeyhtiön toimintakertomuksessa tulee aina ilmoittaa osakeyhtiölaissa edellytetyt tiedot. Se ei siis nimestään huolimatta ole mikään vapaamuotoinen kertomus yhtiön toiminnasta kuluneella tilikaudella. Toimintakertomuksen samoin kuin tilinpäätöksen on oltava laadultaan määrämuotoinen, sillä niiden esittämän tiedon on oltava vertailukelpoista kaikkien muiden toimintakertomusten kanssa.

Vastaavat tiedot on kuitenkin mahdollista ilmoittaa myös tilinpäätöksen liitetietoina, jollei kirjanpitolaissa ole toisin määrätty. Toisin sanoen, jos toimintakertomusta ei ole välttämätöntä laatia, voi yritys tuottaa vastaavat tarpeelliset tiedot myös muulla tavoin. Toimintakertomuksessa tulee olla hallituksen esitys yhtiön voittoa koskeviksi toimenpiteiksi sekä esitys mahdollisesta muun vapaan oman pääoman jakamisesta. Toimintakertomuksessa on tämän lisäksi ilmoitettava yhtiön osakkeiden määrä osakelajeittain ja kutakin osakelajia koskevat yhtiöjärjestyksen pääasialliset määräykset, sekä yhtiön pääomalainoista pääasialliset lainaehdot ja lainoille kertynyt kuluksi kirjaamaton korko. Toimintakertomuksessa on ilmoitettava myös yhtiön ulkomaiset sivuliikkeet.

Toimintakertomuksessa tulee erikseen ilmoittaa sellaiset rahalainat, vastuut ja vastuusitoumukset jotka ovat yhteydessä yhtiön lähipiiriin kuuluvalle sekä näiden pääasialliset ehdot, mikäli rahalainojen, vastuiden ja vastuusitoumusten yhteismäärä ylittää 20 000 euroa taikka viisi prosenttia yhtiön taseen omasta pääomasta. Yhtiö ja toinen henkilö katsotaan toistensa lähipiiriin kuuluvaksi siinä tilanteessa, että toinen pystyy käyttämään toiseen nähden määräysvaltaa, taikka vastaavasti käyttämään huomattavaa vaikutusvaltaa toisen taloutta ja liiketoimintaa koskevassa päätöksenteossa. Toimintakertomuksessa tulee antaa selostus, mikäli yhtiöstä on tullut emoyhtiö, se on ollut vastaanottavana yhtiönä sulautumisessa tai jakautumisessa taikka se on jakautunut; Emoyhtiö on sellainen yhtiö, joka omistaa yli puolet toisen yhtiön osakekannasta tai on muuten oikeutettu esimerkiksi valitsemaan hallituksen tai muun päätöksentekoelimen jäsenistä vähintään puolet.

Lisäksi toimintakertomuksessa on kerrottava yhtiön osakeantipäätöksen pääasiallisesta sisällöstä; yhtiön optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevien päätösten pääasiallisesta sisällöstä; yhtiön aikaisemmin antamiin optio-oikeuksiin ja muihin osakkeisiin oikeuttaviin erityisiin oikeuksiin perustuvan osakemerkinnän pääasiallisista ehdoista; sekä yhtiön hallituksen voimassa olevista osakeantia sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevista valtuutuksista. Toimintakertomuksessa tulee lisäksi osakelajeittain ilmoittaa yhtiön ja sen tytäryhteisöjen hallussa ja panttina olevien yhtiön ja emoyhtiön osakkeiden kokonaismäärät sekä suhteelliset osuudet kaikista osakkeista ja osakkeiden tuottamista äänistä; sekä yhtiölle tilikauden aikana tulleet ja pantiksi otetut omat ja emoyhtiön osakkeet sekä niiden luovuttaminen ja mitätöiminen.

Toimintakertomuksessa on myös annettava tiedot tilikauden aikana yhtiölle tulleista, pantiksi otetuista, luovutetuista ja mitätöidyistä omista ja emoyhtiön osakkeista. Näistä on ilmoitettava miten osakkeet ovat tulleet yhtiölle tai miten ne on luovutettu, kyseisten osakkeiden lukumäärä ja suhteellinen osuus kaikista yhtiön osakkeista sekä näistä maksettu vastike. Hallussa ja panttina olevat osakkeet tulee toimintakertomuksessa ilmoittaa erikseen. Mikäli osakkeita on tullut yhtiön lähipiiriin kuuluvalta, taikka niitä on luovutettu yhtiön lähipiiriin kuuluvalle, on lähipiiriin kuuluva mainittava nimeltä. Lähipiirillä viitataan yhtiön omistajiin tai sen päätöksentekoelinten jäseniin.

Toimintakertomuksessa tulee siis eritellä käytännössä kaikki osakeyhtiön toiminnassa vuoden aikana tapahtuneet osakeyhtiölain sääntelyn kautta merkitykselliset tapahtumat. Toisin sanoen kaikki osakkeiden määrässä tai laadussa tapahtuneet muutokset, yritysjärjestelyt tavanomaisesta poikkeavat rahoitusjärjestelyt kuuluvat lähtökohtaisesti tällaisiin toimintakertomuksessa tiedotettaviin asioihin. Varsinaisen toimintakertomuksen laadinta on siis hyvinkin tarkkaan säädeltyä, mutta koskee pakollisena vain osaa osakeyhtiöistä. Lisätietoja aiheesta tarjoaa lakipuhelin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]