Minilex - Lakipuhelin

Teknisen suojauksen kiertäminen edellyttää tehokasta suojausta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Teknisen suojauksen kiertämisen pitää voida aiheuttaa huomattavaa vahinkoa tai haittaa ollakseen rikoslain tarkoittama rikos. Lisäksi kierrettävältä suojaukselta edellytetään tehokkuutta, jolloin se on suunniteltu vähintään rajoittamaan tekijänoikeudenloukkauksia tavallisessa käytössä. Suojauksen laittaja on voinut olla esimerkiksi tekijä tai joku hänen luvallaan teosta yleisölle jakava taho.

Suojauksen kiertämisen kielto ei koske salaustekniikoita koskevaa tutkimusta eikä opetusta. Teknisen toimenpiteen kiertämisen kielto ei myöskään koske tietokoneohjelmaa suojaavia teknisiä toimenpiteitä. Rikokseen ei syyllisty sekään, joka kiertää suojauksen käyttääkseen teosta, mikäli henkilö on hankkinut kappaleen laillisesti. Tässä tapauksessa teoksen kopion valmistaminen on kielletty.

Joka teknisen suojauksen kiertämisen kiellon vastaisesti ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa, kiertää teoksen suojana olevan tehokkaan teknisen toimenpiteen, on siis tuomittava rangaistukseen teknisen suojauksen kiertämisestä. Teknisen suojauksen kiertäminen rangaistaan sakolla tai enintään vuoden vankeudella.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]