Minilex - Lakipuhelin

Tekijänoikeuslaki sallii parodiat

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Taiteessa puhutaan usein parodioista. Parodia tarkoittaa hieman ilkeilevää jäljitelmää aikaisemmin julkistetusta teoksesta eli se imitoi alkuperäistä teosta ja tekee siitä ivamukaelman. Tekijänoikeussuojan yksi osa, respektioikeus, on kuitenkin ristiriidassa teoksen parodioinnin kanssa. Respektioikeuden mukaan teosta ei saa muuttaa, jos se loukkaa teoksen taiteellista arvoa tai omalaatuisuutta. Teosta ei myöskään saa saattaa yleisön saataviin tekijään loukkaavassa muodossa tai yhteydessä. Parodioita on kuitenkin pidetty sallittuna muunnelmia koskevan tekijänoikeuslain pykälän perusteella eli ne on katsottu vapaasti muutetuksi teoksiksi, joiden oikeudet eivät ole riippuvaisia alkuperäisen tekijän oikeuksista. Parodia onkin perinteisesti katsottu siis tekijänoikeuden rajoitukseksi. Epäselvissä tapauksissa tekijänoikeusneuvosto voi antaa lausuntoja tällaisissa tekijänoikeudellisissa ongelmissa ja rajatapauksissa.

Parodiat tulevat tulevaisuudessa todennäköisesti lisääntymään, sillä digitaalinen ympäristö mahdollistaa parodioiden tekemisen suhteellisen helposti ja levittämisen laajan yleisön saataville. Ongelmalliseksi saattaa muodostua esimerkiksi parodiat, joissa on käytetty elokuvan kohtausta (kuvanauhaa ja ääntä) sellaisenaan, mutta kohtaukseen on lisätty uusi tekstitys. Uusi tekstitys saattaa toki olla omaperäinen ja itsenäinen. Muunelmien kohdalla joudutaan monesti pohtimaan myös sananvapauskysymyksiä, sillä muunnelmilla on usein jokin yhteiskunnallinen sanoma.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]