Minilex - Lakipuhelin

Taisteluvälineen aiheuttaman ruumiinvamman korvaaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Mikäli siviilihenkilölle aiheutuu ruumiinvamma puolustusvoimille kuuluneen taisteluvälineen vuoksi, valtion on korvattava aiheutunut vahinko tuottamuksesta riippumatta. Korvausvastuu syntyy siis yksistään siitä että tällaista vahinkoa on tapahtunut riippumatta siitä, johtuiko se valtion omasta huolimattomuudesta vai ei. Lain tarkoittamia taisteluvälineitä ovat esimerkiksi ammukset, miinat ja erilaiset räjähdysaineet.

Ankaran korvausvastuun syntyminen edellyttää kuitenkin, että siviilihenkilölle vahinkoa aiheuttanut taisteluväline ei ole joutunut oikeudettomasti jonkun muun tahon kuin puolustusvoimien haltuun. Valtio ei siis vastaa tilanteessa, jossa joku muu on oikeudettomasti saanut taisteluvälineen haltuunsa ja väärinkäyttää sitä vahingontekoon.

Korvausta tulee hakea kymmenen vuoden kuluessa vahingon tapahtumisesta. Kuitenkin erityisestä syystä korvausta voidaan maksaa, vaikka sitä olisi haettu kyseistä ajankohtaa myöhemmin.

Valtio korvaa vahingot myös silloin, kun taisteluvälineistä aiheutuu vahinkoa muille kuin siviilihenkilöille, eli siis Puolustusvoimien palveluksessa oleville henkilöille. Tällaisesta vahingonkorvauksesta on laissa omat säännöksensä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]