Minilex - Lakipuhelin

Suullinen käsittely oikeudessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perustuslaissa on turvattu perusoikeutena oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Siihen liittyy muun muassa oikeus tulla kuulluksi, oikeus hakea muutosta sekä oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. Oikeudenkäynnin suullisuus on yksi tärkeimmistä prosessiperiaatteista julkisen oikeudenkäynnin ohessa. Oikeudenkäynnin julkisuus ja suullisuus liittyvätkin vahvasti toisiinsa. Oikeudenkäynnin julkisuudella tarkoitetaan sitä, että kuka tahansa saa tulla seuraamaan oikeudenkäyntejä. Tämä on helpointa suullisissa käsittelyissä. Toki jokaisella on oikeus saada tietoonsa myös kirjallisen käsittelyn asiakirjat, mutta käsittelyn suullisuus takaa paremmin oikeusturvaa ja oikeudenkäynnin julkisuutta.

Suullisuusperiaatteella voidaan tarkoittaa sitä, että oikeudenkäyntiaineisto esitetään tuomioistuimelle suullisesti käytävässä oikeudenkäynnissä taikka sitä, että tuomion perusteeksi saadaan asettaa vain se, mikä on suullisesti tuotu tuomioistuimessa esille. Myös kirjallisiin todisteisiin tulee siis suullisessa oikeudenkäynnissä viitata suullisesti ja todisteita voidaan lukea esimerkiksi esitutkintapöytäkirjasta. Yleisesti suullisessa käsittelyssä eikä varsinkaan henkilötodistelussa saa lukea suoraan paperista, vaan oikeudenkäynnin on oltava aidosti suullista. Tästä poikkeavat vain muistilaput sekä viittaukset kirjallisiin todisteisiin, lakiin tai oikeuskäytäntöön tai muuhun vastaavaan aineistoon. Suullisuusperiaatteella tarkoitetaan siis aitoa suullista kommunikointia ja kanssakäymistä tuomioistuimen ja oikeudenkäynnin osapuolten kesken.

Julkinen käsittely, joka on yleensä myös suullinen, on pääsääntöisesti yleisölle avoin. Tuomioistuin saattaa kuitenkin rajoittaa yleisön läsnäoloa ja käsitellä asiaa ns. suljetuin ovin, jos asiassa muun muassa kuullaan alle 15-vuotiasta tai jos asiassa esitetään arkaluontoisia henkilökohtaisia tietoja liittyen esimerkiksi henkilön terveydentilaan tai vammaisuuteen.

Käräjäoikeuden istunnot ovat pääosin suullisia. Tämä koskee sekä pääkäsittelyä, valmistelua että katselmuksiakin. Hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa jutut käsitellään usein kirjallisesti. Tällöin esittelijä esittelee asian tuomareille, jotka tekevät ratkaisun kirjallisen aineiston perusteella. Tämä johtuu muun muassa siitä, että uusia todisteita ei saa esittää eikä uusiin vaatimuksiin vedota enää muutoksenhakuvaiheessa, joten tuomioistuimella on käytettävissä koko oikeudenkäyntiaineisto kirjallisena alempien oikeusasteiden käsittelyistä. Lisäksi valittajan tulee lähettää valituskirjelmä kirjallisena ja siihen pyydetään valittajan vastapuolelta kirjallinen vastaus. 

 

Yhteenveto

  • Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on perusoikeus, joka on turvattu perustuslaissa.
  • Oikeudenkäynnin julkisuus tarkoittaa sitä, että kuka tahansa saa tulla seuraamaan oikeudenkäyntejä.
  • Suullisuusperiaate tarkoittaa sitä, että oikeudenkäyntiaineisto esitetään suullisesti tai sitä, että tuomion perusteeksi voidaan asettaa vain se, mikä on suullisesti tuotu tuomioistuimessa esille.
  • Julkinen käsittely on pääsääntöisesti yleisölle avoin, mutta poikkeustilanteissa yleisön läsnäoloa voidaan rajoittaa ja asia voidaan käsitellä ns. suljetuin ovin.

 

Summary in English

  • The right to a fair trial is a fundamental right that is protected in the Finnish Constitution.
  • Publicity of the trial means that anyone can come and watch the proceedings.
  • The orality principle means that the trial material is presented orally or that only what has been orally presented in court can be used as a basis for the judgment.
  • As a rule, the public hearing is open to the public, but in exceptional situations the presence of the public can be limited, and the matter can be dealt with behind closed doors.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Täytyykö suullisessa käsittelyssä muistaa kaikki ulkoa?

Suullisen käsittelyn lähtökohtana on aito keskustelu ja kommunikointi, joten suoraan paperista lukeminen ei kuulu suulliseen oikeudenkäyntiin minkään osapuolen osalta. Varsinkaan henkilötodisteluissa paperista lukeminen ei ole sallittua. Asianajajilla on kuitenkin tapana käyttää muistiinpanoja ja muistilappuja asian asianmukaisen käsittelyn tueksi. 

 

Aiheesta muualla

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]