Minilex - Lakipuhelin

Sopimustahto sopimuksen edellytyksenä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Sopimus on oikeustoimi, tahdonilmaisu, jolla oikeus perustetaan, muutetaan tai kumotaan. Oikeustoimeen sisältyy tahto, tahdonilmaisu ja tarkoitus tulla toisen tietoon. Tahtoon liittyy yksityisen henkilön halu tulla sidotuksi tavalla tai toisella. Se on tarpeellinen oikeustoimen syntymiselle. Tahdonilmaisu on edellytys oikeustoimeen eli näin ollen sopimuksiin. Sen on kohdistuttava johonkin ja se on tärkein oikeustoimen tunnusmerkki. Tahdonilmaisu voi olla nimenomainen eli vastaanottaja saa tiedon tahdonilmaisusta tai hiljainen hyväksyntä, esimerkiksi päännyökkäys tai vaikeneminen. Oikeustoimeen kuuluu, että tahdon on tarkoitus tulla toisen tietoon jollain lailla. Ilman näiden ehtojen täyttymystä, ei ole kyseessä oikeustoimi.

Sopimustahdolla tarkoitetaan tahtoa sitoutua sopimukseen. Sopimustahto on ilmaistava vastapuolelle, jotta sopimus saataisiin aikaan. Sopimuksen tulkinnassa sopimustahdolla on sopimuksen kirjallisen muodon ohella painoarvoa. Sopimuksen sitovuus koostuu monista eri asioista. Tärkeimpiä ovat sopimuksen osapuolten tahto sopimuksen tekemiseen ja tahdonilmaisun saattaminen toisen sopijapuolen tietoon. Tämän lisäksi sitovuuteen vaikuttaa se, millä tavoin tahdonilmaisu on annettu ja onko tahdonilmaisu annettu oikea -aikasesti. Tahto ja tahdonilmaisu ovat käsitteellisesti lähellä toisiaan, mutta näistä tahto voidaan määritellä toiminnaksi jossa henkilö haluaa tehdä jonkin tietyn sopimuksen. Pätevää sopimusta ei voi syntyä, mikäli sopijapuoli ei tahdo niin. Esimerkkinä voidaan mainita oikeustoimilain 28.1 §, jonka mukaan sopimus ei ole sitova, mikäli joku on pakotettu oikeudenvastaisesti tekemään sopimus käyttämällä väkivaltaista pitelemistä tai pakottavaa hengen tai terveyden vaaraa käsittelevää uhkausta. Tällöin on mahdollista, että henkilö jota on uhattu, on antanut tahdonilmaisun joka sinällään olisi pätevä, mutta koska tahdonilmaisuun on käytetty pakottavaa hengen tai terveyden käsittelevää uhkausta, ei tahdonilmaisu ole oikeudellisesti pätevä.                 

Jos sopimusosapuolten sopimustahdot ovat ristiriidassa, sopimuksen ja sen syntymisen epäselvyyden ratkaisee viime kädessä tuomioistuin. Jos kuitenkin sopijapuolten yhteinen tahto ja tarkoitus saadaan selville, se syrjäyttää jopa vallitsevan lainsäädännön. Tämä pätee kuitenkin vain kansallisiin sopimuksiin, kansainvälisiin sopimuksiin tämä ei välttämättä päde.                     

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]