Minilex - Lakipuhelin

Seksuaalisen hyväksikäytön korvaukset

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon. Korvaus perustuu loukkauksen aiheuttamaan kärsimykseen. Myös mahdollinen henkilövahinko on peruste korvaukselle.

Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositus korvaukseksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä on 800 eurosta 5 000 euroon asti. Jos kyse on pelkästään seksuaalisesta teosta, johon ei liity kärsimystä lisääviä piirteitä, suositellaan korvaukseksi 800 - 2000 euroa. Jos seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyy sukupuoliyhteys, tai jos teko on erityisen nöyryyttävä, on korvaussuositus 2000 - 5000 euroa.

Seksuaalinen hyväksikäyttö ei perustu uhkaukseen tai väkivaltaan, kuten esimerkiksi raiskaus. Siitä huolimatta teon sisältö on samankaltainen, mikä näkyy korvaussuositusten suuruudessa. Tuomioistuin arvioi sopivan korvauksen kuitenkin aina tapauskohtaisen kokonaisuuden perusteella, eikä se harkinnassaan ole sidottu suositeltuihin korvauksiin. Korvauksen määrää arvioitaessa voidaan ottaa huomioon esimerkiksi hyväksikäytön sisältö ja sen teko-olosuhteet.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]