Minilex - Lakipuhelin

Seksuaalinen hyväksikäyttö ja ikärajat

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Seksuaalinen hyväksikäyttö on rikoslaissa seksuaalirikoksiin kuuluva rangaistavaksi säädetty teko. Rikoksesta voi olla kyse, jos kohteena on tietyissä tapauksissa alle 18-vuotias henkilö tai täysi-ikäinen johon liittyy esimerkiksi tekijän aseman hyväksikäyttöä. Henkilöpiiri, johon uhri kuuluu, määritellään laissa neljään eri kategoriaan.

Seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyy se, joka asemaansa hyväksikäyttäen taivuttaa sukupuoliyhteyteen tai ryhtymään muuhun seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön, joka on koulussa tai muussa laitoksessa hänen määräysvaltansa tai valvontansa alainen taikka muussa niihin rinnastettavassa alisteisessa suhteessa häneen. Tekoon syyllistyy myös se, joka tekee näin kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle henkilölle, jonka kyky itsenäisesti päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään on hänen kypsymättömyytensä sekä osapuolten ikäeron vuoksi olennaisesti heikompi kuin tekijällä, käyttämällä törkeästi väärin tämän kypsymättömyyttä. Teon kohteena voi olla myös henkilö, joka on hoidettavana sairaalassa tai muussa laitoksessa ja jonka kyky puolustaa itseään taikka muodostaa tai ilmaista tahtoaan on sairauden, vammaisuuden tai muun heikkoudentilan vuoksi olennaisesti heikentynyt, tai henkilö, joka on hänestä erityisen riippuvainen, käyttämällä törkeästi väärin tätä riippuvuussuhdetta tekijästä.

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä seuraa sakkoa tai enintään neljä vuotta vankeutta ja sen yritys on rangaistava. Mikäli tämänkaltainen rikos kohdistuu alle 16 vuotiaiseen, kyseessä on lähtökohtaisesti lapsen seksuaalinen hyväksi käyttö ja siitä rangaistaan vähintään neljän kuukauden ja enintään neljän vuoden vankeudella. Tietyissä tapauksissa teon moitittavuus voi olla niin suuri, että kyseessä on törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, josta seuraa vankeutta vähintään vuosi ja enintään kymmenen vuotta. Teon moitittavuutta nostaa esimerkiksi sen erityisen nöyryyttävä tekotapa tai rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]