Minilex - Lakipuhelin

Säätiön hallitus säätiön edustajana

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Säätiölaki edellyttää, että säätiöllä tulee olla hallitus, joka edustaa sitä ja huolehtii säätiön hallinnosta sekä siitä, että säätiön toiminta järjestetään asianmukaisesti sen tarkoituksen toteutumiseksi. Hallitus vastaa myös siitä, että säätiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Hallituksen tulee hoitaa säätiön asioita säätiölakia ja säätiön sääntöjä noudattaen. Hallituksen jäsenenä voi olla lähtökohtaisesti ainoastaan täysi-ikäinen ja täysivaltainen luonnollinen henkilö, joka ei ole liiketoimintakiellossa tai konkurssissa. Valtion tai kunnan viranomainen saa olla säätiön hallituksena taikka sen jäsenenä ainoastaan asianomaisen ministeriön tai kunnanvaltuuston luvalla.

Säätiön säännöissä voidaan määrätä, että hallituksen jäsenellä tai toimitusjohtajalla on oikeus edustaa säätiötä tai että hallitus voi antaa oikeuden jäsenelleen, toimitusjohtajalle tai muulle nimetylle henkilölle. Hallitus voi milloin tahansa peruuttaa antamansa oikeuden säätiön edustamiseen.

Mikäli säätiön hallituksen kaikkien jäsenten ja nimenkirjoittajien asuinpaikka on muualla kuin Suomessa, on säätiöllä oltava edustaja, jolla on asuinpaikka Suomessa sekä oikeus ottaa säätiön puolesta vastaan haasteita ja muita tiedoksiantoja. Edustajan täydellinen nimi, henkilötunnus ja osoite on ilmoitettava merkittäviksi säätiörekisteriin. Edustajaa koskee samat edellytykset kuin hallituksen jäsentä.

Haaste ja muu tiedoksianto katsotaan toimitetuksi säätiölle, kun se on annettu tiedoksi hallituksen jäsenelle, toimitusjohtajalle tai muulle henkilölle, jolla on yksin tai yhdessä toisen kanssa oikeus tämän lain nojalla edustaa säätiötä. Mikäli säätiölle ei ole merkitty tällaista tahoa säätiörekisteriin, tiedoksianto voidaan toimittaa säätiön palveluksessa olevalle henkilölle tai viime kädessä säätiön kotipaikan poliisiviranomaiselle.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]