Minilex - Lakipuhelin

Rikosvahinko korvataan viime kädessä valtion varoista

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tietyissä tilanteissa rikoksella aiheutettu vahinko voi tulla korvattavaksi viime kädessä valtion varoista. Tällaisia tilanteita sääntelee rikosvahinkolaki. Rikosvahinkolain rinnalla sovelletaan osittain vahingonkorvauslain säännöksiä.

Korvausta valtion varoista suoritetaan pääsääntöisesti vain, jos rikos tehtiin Suomessa. Jos rikos tehtiin Suomen ulkopuolisessa valtiossa, korvaus rajoittuu vain henkilövahinkojen ja kärsimyksen hyvittämiseen.

Valtion varoista maksettava korvaus on kuitenkin aina vain toissijaista. Tämä tarkoittaa sitä, että valtion varoista maksettavasta korvauksesta vähennetään se summa, jonka rikoksen uhri on saanut rikoksentekijältä. Se, joka on tehnyt rikoksen ja siten aiheuttanut vahingon, kantaa myös ensisijaisen vahingonkorvausvastuun. Valtion varoista maksettavasta summasta voidaan vähentää myös muun lain tai vakuutuksen perusteella hakijalle maksettava korvaus. Tällä tavalla uhri ei saa perusteettomasti korvausta useaan kertaan samasta vahingosta.

Rikoksen uhrille voidaan maksaa valtion varoista korvausta henkilövahingosta, kärsimyksestä, esinevahingosta ja taloudellisesta vahingosta. Uhrille suoritetaan myös kohtuullinen korvaus oikeudenkäyntikuluista, jos korvausasiaa on käsitelty tuomioistuimessa. Korvausta voidaan maksaa myös eräille muillekin tahoille kuin vain rikoksen uhrille. Esimerkiksi uhrin työnantajalle voidaan hyvittää palkanmaksua, jota työnantaja on suorittanut uhrille tämän ollessa työkyvyttömänä.

Korvauksen saamiseksi uhrin on ilmoitettava vahinkoa aiheuttaneesta rikoksesta poliisille. Jos rikosilmoitusta ei ole tehty eikä poliisi muutenkaan ole saanut tietää rikoksesta, korvausta voidaan maksaa vain poikkeuksellisesti. Korvausta on vaadittava kolmen vuoden sisällä siitä, kun korvausasiaa koskeva tuomio on annettu. Jos asiaa ei ole käsitelty tuomioistuimessa, korvausta on vaadittava kymmenen vuoden kuluessa rikoksen tekemisestä. Korvaushakemus tehdään Valtiokonttorille, joka myöntää ja suorittaa korvauksen valtion varoista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]