Minilex - Lakipuhelin

Rikosoikeudenkäynnin pääkäsittely

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Pääkäsittely alkaa sillä, että kaikki asianosaiset sekä todistajat kutsutaan sisään oikeussaliin. Näin selvitetään, ovatko kaikki tarvittavat henkilöt paikalla, jotta rikosasia voidaan ottaa käsittelyyn. Ennen käsittelyn alkua voidaan myös selvittää muita edellytyksiä. Asianosaisilla saattaa olla jotain uutta esitettävää asiaan liittyen, joka voi aiheuttaa lykkäyspyynnön vastapuolelta. Tuomioistuimen tehtävänä on valvoa, että asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä, sekä varmistaa, että asia tulee asianmukaisesti käsitellyksi eikä asiaan sekoiteta mitään siihen kuulumatonta.

Kun asian käsittely aloitetaan, pääkäsittely etenee siten, että ensin on alkukeskustelu. Alkukeskustelussa syyttäjä ja asianomistaja esittävät vaatimuksensa ja perustelevat ne lyhyesti ja vastaaja vastaa vaatimuksiin. Alkukeskustelua seuraa asiaesittely, jossa asianosaiset perustelevat kantansa tarkemmin. Seuraavaksi tuomioistuin ottaa vastaan todistelua ja lopuksi on asianosaisten loppukeskustelu. Asianosaisten tulee pääsäännön mukaan esittää lausumansa suullisesti, tosin kirjallisia muistiinpanoja voi käyttää muistin tukemiseksi. Asianosainen saa myös lukea ääneen asiakirjoista lausuessaan omista vaatimuksistaan sekä viitatessaan oikeuskäytäntöön ja oikeuskirjallisuuteen tai muutoin teknisiin ja numerotietoja sisältäviin asiakirjoihin, joita on suullisesti esitettynä vaikea ymmärtää. Tuomiossa saadaan ottaa huomioon vain se oikeudenkäyntiaineisto, joka on esitetty pääkäsittelyssä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]