Minilex - Lakipuhelin

Rikoslaki ja työpaikkakiusaaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Rikoslaissa ei ole erikseen mainintaa työpaikkakiusaamisesta, mutta työpaikkakiusaaja voi silti syyllistyä esimerkiksi rikoslain mukaiseen pahoinpitelyyn, mikäli teko täyttää rikoksen tunnusmerkit. Mikäli työpaikkakiusaaja on työnantaja tai tämän edustaja, voi kiusaaja syyllistyä työsyrjintään.

Työsyrjintä voi kohdistua työpaikkailmoitukseen, valintaan, tai palvelussuhteen aikaan, jolloin työnhakija tai -tekijä asetetaan epäedulliseen asemaan ilman hyväksyttävää syytä. Syrjinnän tulee kuitenkin johtua jostain henkilöön liittyvästä seikasta, esim. Alkuperä, ihonväri, kieli, ikä, perhesuhteet, sukupuolinen suuntautuminen, terveydentila, yhteiskunnallinen mielipide, ammatillinen toiminta tai muu vastaava. Työsyrjinnästä työnantaja tai tämän edustaja tuomitaan sakkoon tai vankeuteen vähintään kuudeksi kuukaudeksi.

Jos henkilö tekee työpaikalla toiselle ruumiillista väkivaltaa tai vahingoittaa toisen terveyttä tekemättä tällaista väkivaltaa, syyllistyy hän pahoinpitelyyn. Lisäksi, jos henkilö aiheuttaa työpaikalla toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on henkilö tuomittava pahoinpitelystä. Pahoinpitelyä voidaan tehdä siis myös sanallisesti. Rikosta arvioitaessa, tärkeää on uhrin oma näkemys asiasta ja vammoistaan. Rangaistus pahoinpitelystä on sakko tai vankeutta enintään kahdeksi vuodeksi. Myös yritys on rangaistavaa.

Työpaikkakiusaaja voi syyllistyä myös vammantuottamukseen, jos hän huolimattomuudellaan aiheuttaa toiselle ruumiinvamman tai sairauden, joka ei ole vähäinen. Vammantuottamuksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Jos kiusaaja levittää valheellista tietoa kiusatusta voi kiusaaja syyllistyä kunnianloukkaukseen tai jopa törkeään kunnianloukkaukseen. Rangaistus kunnianloukkauksesta on myös sakko tai kuusi kuukautta vankeutta. 

Lisäksi työpaikkakiusaaminen voi täyttää laittoman uhkauksen tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen tunnusmerkistön.

Kiusatulla on joissain tapauksissa mahdollista hakea vahingonkorvausta tuomitulta kiusaajalta esimerkiksi henkisestä kärsimyksestä. Kiusatun on kuitenkin kyettävä näyttämään vahinko toteen, esimerkiksi lääkärinlausunnolla. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]