Minilex - Lakipuhelin

Rikoslaki ja laiminlyönti

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Rikoslaissa laiminlyönnillä tarkoitetaan aktiivisen tekemisen vastakohtaa. Laiminlyönti tarkoittaa sitä, että henkilö ei tee tekoa, jonka olisi voinut ja joka hänen olisi pitänyt tehdä.

Laiminlyönti on rangaistavaa jos rikoslain rikoksen tunnusmerkeissä niin määrätään. Laiminlyönti on myös rangaistavaa, jos henkilö on jättänyt estämättä seuraamuksen, vaikka hänellä on ollut erityinen velvollisuus estää se. Velvollisuus voi perustua muun muassa tekijän ja uhrin väliseen asemaan. Vanhemmat ovat luonnollisesti vastuussa lastensa suojelemisesta, minkä vuoksi lapsen suojelemisen laiminlyönti voidaan katsoa rikoslain nojalla rangaistavaksi. Lapset voivat tietenkin olla vastuussa iäkkäistä vanhemmistaan, mutta vanhemman hoidon rangaistava laiminlyönti olisi kyseessä vain, jos lapsi on sitoutunut huolehtimaan vanhemmastaan.

Rikoslaissa on myös varsinaisia laiminlyöntirikoksia, joissa tekijälle aiheutuu rikosoikeudellinen vastuu, mikäli hän ei toimi rikoslain säännöksen edellyttämällä tavalla. Pelastustoimen laiminlyönti on yksi tämänkaltaisista rikoksista. Pelastustoimen laiminlyönti on kyseessä, jos tekijä ei anna apua hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa olevalle.

Lisää tietoa laiminlyönnin rangaistavuudesta ja sen edellytyksistä saat lakipuhelimestamme. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]