Minilex - Lakipuhelin

Rikoksesta epäillyn pidättäminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää, jos rikoksesta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta. Rikoksesta epäilty saadaan pidättää myös, jos rikoksesta on säädetty lievempi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta, mutta siitä säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella on syytä epäillä, että hän lähtee pakoon tai muuten karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa, vaikeuttaa asian selvittämistä tai jatkaa rikollista toimintaa. Rikoksesta todennäköisin syin epäilty tuntematon henkilö, joka kieltäytyy ilmoittamasta nimeään tai osoitettaan tai antaa niitä koskien virheellisiä tietoja, saadaan myös pidättää. Samoin voidaan toimia tilanteessa, jossa epäilyllä ei ole vakinaista asuntoa Suomessa ja hänen pelätään poistuvan maasta välttääkseen esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa. Pidättäminen on myös mahdollistettu tilanteissa, joissa ei vielä ole todennäköisiä syitä rikosepäilyn tueksi, mutta pidättäminen on odotettavissa olevan lisäselvityksen vuoksi erittäin tärkeää. Alle 15-vuotiaana tehdystä rikollisesta teosta epäiltyä ei kuitenkaan saa pidättää.

Pidättämisestä päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies, joita ovat poliisit, virallinen syyttäjä sekä esimerkiksi rajavartiolaitoksen päällikkö ja apulaispäällikkö. Pidätetylle on heti ilmoitettava pidättämisen syy. Pidättämisestä on myös viipymättä ilmoitettava pidätetyn osoituksen mukaan hänen omaiselleen tai muulle läheiselleen. Pidätetty on päästettävä vapaaksi heti, kun edellytyksiä pidättämiseen ei enää ole. Vapaaksi päästämisestä päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies, mutta vangitsemisvaatimusta käsiteltäessä kuitenkin tuomioistuin. Ketään ei saa pidättää, jos se asian laadun tai rikoksesta epäillyn iän tai muiden henkilökohtaisten olojen vuoksi olisi kohtuutonta. Mikäli rikoksesta pidätetty on päästetty vapaaksi, ei häntä saa uudelleen pidättää samasta rikoksesta sellaisen seikan nojalla, joka on ollut viranomaisen tiedossa sen päättäessä pidättämisestä ensimmäisen kerran.

Rikoksesta todennäköisin syin epäilty voidaan siis pidättää laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Pidätetyllä on oikeus tietää pidättämisen syy sekä oikeus saada tieto pidätyksestä hänen omaiselleen. Mikäli rikoksesta pidätetty on päästetty vapaaksi, ei häntä saa uudelleen pidättää samasta rikoksesta sellaisen seikan nojalla, joka on ollut viranomaisen tiedossa sen päättäessä pidättämisestä. Pidätetyllä on oikeus pyytää avukseen avustajaa. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]