Minilex - Lakipuhelin

Riitaisen kuolinpesän selvittäminen ja jakaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesällä tarkoitetaan taloudellista kokonaisuutta, joka muodostuu kuolleen henkilön varoista ja veloista. Pesää ei voida pitää oikeushenkilönä, vaan kyseessä on pikemminkin sen osakkaiden muodostama väliaikainen henkilöyhteenliittymä. Kuolinpesän osakkaina pidetään vainajan perillisiä sekä mahdollisia yleistestamentinsaajia. Vainajan eloonjäänyt puoliso on osakas ositukseen saakka, jos tällä oli avio-oikeus kuolleen puolisonsa omaisuuteen.

Pesän selvittäminen yhteisymmärryksessä ei ole aina mahdollista tai se saattaa aiheuttaa huomattavia hankaluuksia. Mahdolliset riitaisuudet saattavat juontaa juurensa pitkänkin ajan takaa ja olla peräisin täysin perinnönjakoon liittymättömistä seikoista. Tällöin voi olla, että osakkaat kokevat yhteistyön tekemisen täysin mahdottomaksi. Kuolinpesän selvittäminen saattaa tosin olla haastavaa myös tilanteissa, joissa varsinaisia riitaisuuksia ei esiinnykään. Tällainen tilanne voi olla käsillä esimerkiksi silloin, kun jonkun osakkaan osuus kuolinpesästä on ulosmitattu.

Ongelmia pesänselvittämisen ja perinnönjakamisen yhteydessä aiheuttavat erityisesti tunne-esineet ja niihin rinnastettava omaisuus. Näiden arvon määritteleminen voi olla haastavaa ja tietyissä tilanteissa jopa mahdotonta. Tietty omaisuus saattaa tunnearvon perusteella olla erityisen arvokas jollekin kuolinpesän osakkaalle. Tällaisen omaisuuden arvostaminen pesänselvittämisen yhteydessä voi aiheuttaa erimielisyyksiä, sillä kyseinen esine tai omaisuus ei välttämättä ole yhtä merkityksellinen ja arvokas pesän muille osakkaille. Erityisen haastaviksi ovat yleensä osoittautuneet erilaiset muistoesineet ja valokuvat.

Riitaisen kuolinpesän osakkailla on mahdollisuus hakea pesänselvittäjän tai pesänjakajan määräämistä käräjäoikeudelta. Pesänselvittäjän tai -jakajan määräämisen jälkeen osakkaiden tulee luovuttaa kuolinpesä hänen hallintoonsa. Pesänselvittäjälle tai -jakajalle annetaan siten oikeus hoitaa pesän asioita ja tehdä oikeustoimia sen puolesta. Pesänselvittäjän tai -jakajan tulee järjestää pesänselvitys- ja perinnönjakokokous, jossa osakkailla on mahdollisuus esittää kuolinpesän asioita ja perinnönjakoa koskevat vaatimuksensa sekä neuvotella mahdollisista erimielisyyksistään. Pesänjakajalla ja -selvittäjällä on velvollisuus selvittää kuolinpesän osakkaille heidän oikeutensa ja velvollisuutensa. Mikäli sovintoa ei yrityksistä huolimatta saada aikaan, pesänselvittäjän tai -jakajan tulee suorittaa toimitusjako pesän osakkaiden välillä lain säännöksiä noudattaen. Toimitusjaot ovat viime aikoina lisääntyneet ja yhtenä syynä tähän on, että kuolinpesät ovat varakkaampia kuin ennen ja jaettavaa omaisuuttakin on näin huomattavasti enemmän.

Sekä pesänselvittäjällä että pesänjakajalla on oikeus saada kohtuullinen palkkio työstään ja korvaus siitä aiheutuneista kuluista. Palkkio ja korvaus maksetaan aina kuolinpesän varoista. Pesänjakajan palveluiden hinta on yleensä sidoksissa pesän vaatimaan työmäärään ja vaivannäköön. Mikäli kuolinpesän osakkaat alkavat riitelemään vähämerkityksellisistäkin seikoista, pesänjakajalle maksettava korvaus saattaa nousta huomattavan suureksi. Tämän vuoksi ei ole lähtökohtaisesti kannattavaa lähteä riitelemään omaisuudesta, jonka arvo ei ole merkittävä. Perinnönjakokustannukset saattavat nousta riitaisissa pesissä niinkin huomattaviksi, että koko kuolinpesän omaisuus kuluu niiden maksamiseen.

Jokaisella osakkaalla on mahdollisuus ja oikeus vaatia käräjäoikeuden määräämää pesänjakajaa kuolinpesän asioiden hoitajaksi ja estää näin perinnönjaon toteuttaminen sopimusteitse. Riitaisuuksien lisäksi pesänselvittäjää tai -jakajaa saatetaan vaatia siksi, että yksi kuolinpesän osakas on passiivinen, eikä osallistu kuolinpesän purkamiseen perinnönjaon kautta.

Perinnönjakoon liittyvät tilanteet saattavat osoittautua monimutkaisiksi ja tarvittaessa onkin hyvä kääntyä lakimiehen puoleen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]