Minilex - Lakipuhelin

Potilasasiakirjojen säilytysajat

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Potilasasiakirjoille on säädetty säilytysajat potilaan oikeusturvan ja laadukkaan hoidon valvonnan turvaamiseksi. Säilytysajoilla on merkitystä ennen kaikkea potilasvahinkoja koskevien  korvausvaatimusaikojen suhteen. Potilasasiakirjoja säilytetään joko pysyvästi tai tietyn määräajan. Pysyvästi säilytettäviä potilasasiakirjoja ovat esimerkiksi perinöllisyyslääketieteellisen tutkimuksen ja hoidon aikana syntyneet asiakirjat, sekä puolustusvoimien terveydenhuollon asiakirjat. Myös 18 ja 28 päivinä syntyneiden henkilöiden julkisessa terveydenhuollossa syntyneet potilasasiakirjat on säädetty pysyvästi säilytettäväksi. Lain muutoksen johdosta kaikki ennen 1.5.1999 laaditut ja saadut asiakirjat säilytetään myös pysyvästi. Määräaikaisesti säilytetään suurinta osaa asiakirjoista. Pääsääntöinen määräaika potilasasiakirjojen säilytykselle on 12 vuotta potilaan kuolemasta tai jos kuolemasta ei ole tietoa, 120 vuotta potilaan syntymästä. Potilaan perustiedot ja keskeiset hoitotiedot, sekä potilaan hoitotahtoa koskevat asiakirjat ja niitä koskevat yhteenvedot kuuluvat kyseisen säilytysajan piiriin. Sama määräaika koskee merkintöjä, jotka on tehty potilaan hoidon suunnittelua, seurantaa ja arviointia varten.

Tiettyjen asiakirjojen säilytysaika sen sijaan loppuu 12 vuoden päästä asiakirjan laatimisesta. Tällaisia asiakirjoja ovat tutkimus- ja laskenta-aineistot. Muita säilytysaikoja ovat 12 ja 20 vuotta tai aika, jolloin asiakirjan käyttötarkoitus on saavutettu. Potilasasiakirjoja, näytteitä ja malleja, joiden lain mukainen säilytysaika on päättynyt, saa kuitenkin säilyttää, jos se on välttämätöntä potilaan hoidon toteuttamiseksi. Tällöin säilytystä on arvioitava aina viiden vuoden välein, ellei laista tai viranomaisen luvasta muuta johdu.

Potilasasiakirjojen säilyttämisestä ja säilytysajoista säädetään potilasasiakirjoista annetussa asetuksessa. Säilytysajat riippuvat potilasasiakirjan luonteesta ja käyttötarkoituksesta, eikä edellä kerrottu ole tyhjentävä vastaus säilytysaikojen suhteen. Asiantuntevat lakimiehemme auttavat mielellään, jos tarvitset tarkempaa tietoa potilasasiakirjojen säilytysajoista tai apua potilasoikeuteen liittyvissä kysymyksissä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]