Minilex - Lakipuhelin

Pesänselvittäjän oikeus kiinteistön myyntiin

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesään kuuluvan kiinteistön myynti vaatii osakkaiden suostumuksen. Suostumus tulee saada nimenomaisesti kaikilta osakkailta. Enemmistöpäätöksiä ei kuolinpesässä tunneta. Jos siis yksikin osakas vastustaa myyntiä, ei sitä voida tehdä. Suostumuksen tulee olla kirjallinen ja kahden henkilön oikeaksi todistama. On myös huomattava, että kuolinpesän osakkaiden suostumuksen tulee olla juuri myytävänä olevaa kiinteistöä koskeva. Pesänselvittäjä ei voi pyytää osakkailta esimerkiksi yleistä valtakirjaa, jolla hän saisi oikeuden realisoida kuolinpesän kiinteää omaisuutta vapaasti haluamallaan tavalla. Jos leski on kuolinpesän osakas, on suostumus myyntiin saatava luonnollisesti myös häneltä.

Jos osakkaat kieltäytyvät myynnistä tai joku osakas on tavoittamattomissa siten, että häneltä ei suostumusta saada, voi pesänselvittäjä hakea myyntilupaa tuomioistuimesta. Edellytyksenä tuomioistuimen myöntämälle luvalle on, että pesänselvittäjä pystyy esittämään, ettei pesää saada lain vaatimalla tavalla jaettua, ellei kiinteistöä myydä. Tuomioistuin ottaa harkinnassaan huomioon sen, onko pesän ja vainajan velkojen maksaminen mahdollista ilman kiinteistön myyntiä. Jos velat on mahdollista suorittaa myymällä muuta omaisuutta tai jos myynti olisi ylimitoitettu suhteessa siitä saatavaan hyötyyn, ei lupaa yleensä myönnetä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]