Minilex - Lakipuhelin

Pesänselvittäjä hoitaa työnsä kunnialla sen uhalla, että hänet vapautetaan tehtävästään

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesän yhteishallinnossa on mahdollista hakea tuomioistuimelta pesänselvittäjää. Pesänselvittäjän täytyy olla siinä määrin kyvykkääksi ja ammattitaitoiseksi tiedetty henkilö, että hän todennäköisesti pystyy selvittämään kuolinpesän omaisuuden sen laadun vaatimalla tavalla. Jos pesä on erityisen arvokas tai muutoin mutkikas ja kompleksinen omaisuusrypäs, myös pesänselvittäjältä vaaditaan enemmän kuin normaalissa kuolinpesässä. Pesänselvittäjäksi ei pääsääntöisesti voida määrätä esimerkiksi vajaavaltaista taikka henkilöä, jolla on runsas rikosrekisteri. Yleensä virallisselvittäjä on puolueeton ja perintöasioista hyvin perillä oleva, kokenut lakimies.

Kuolinpesän osakas voi tehdä käräjäoikeudelle hakemuksen pesänselvittäjän määräämiseksi. Hakemuksen voi tehdä myös joku muu, jonka oikeus riippuu pesänselvityksestä, kuten esimerkiksi ulosottomies, joka on ulosmittaamassa jonkun kuolinpesän osakkaan osuutta kuolinpesästä. Toisaalta jos testamenttiin oli kirjattu lauseke testamentin toimeenpanijasta, hänet on ensisijaisesti määrättävä pesänselvittäjäksi. Toisaalta myös testamentin toimeenpanijaksi määrätty henkilö voi tehdä hakemuksen pesänselvittäjän määräämiseksi. Pesänselvittäjää voidaan hakea myös perunkirjoituksen tekemisen jälkeen.

Kuolinpesän osakas voi pesänselvittäjän määräämistä koskevassa hakemuksessaan joko ehdottaa tiettyä henkilöä pesänselvittäjäksi tai olla ehdottamatta tiettyä henkilöä. Kuolinpesän osakkaille on pääsääntöisesti varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen pesänselvittäjän valintaa. Kuolinpesän osakkaan ei tarvitse siis lausua mielipidettään pesänselvittäjän henkilöstä, ellei halua, mutta mahdollisuus tähän annetaan.

Jos osakkaat ehdottavat pesänselvittäjäksi montaa eri henkilöä, valitaan heistä pääsääntöisesti vain yksi tehtävään, elleivät erityiset syyt muuta vaadi. Tuomioistuin tekee lopullisen päätöksen pesänselvittäjän henkilöstä, elleivät kuolinpesän osakkaat saa yhteistä mielipidettä aikaiseksi. Tällöin tuomioistuin määrää pesänselvittäjäksi ehdokkaan, jolla on eniten kokemusta ja taitoa tehtävään.

Pesänselvittäjän täytyy olla esteetön hoitamaan tehtäviään. Pesänselvittäjä voi olla esteellinen esimerkiksi siksi, että hänellä on sidonnaisuuksia jonkin kuolinpesän osakkaan kanssa. Pesänselvittäjäksi ei voida myöskään määrätä sellaista henkilöä, joka on liiankin läheinen yhden osakkaan kanssa, mutta verivihollinen toisen kanssa. Tällöin vaarana olisi, ettei pesänselvittäjä toimisi kaikkien kuolinpesän osakkaiden etua tasapuolisesti ajatellen. Selvää on, että ketään ei voida pakottaa pesänselvittäjäksi, vaan pesänselvittäjän täytyy luonnollisesti suostua valintaansa.

Jos pesänselvittäjä laiminlyö velvollisuutensa selvittää kuolinpesä, sanktiona on vahingonkorvausvelvollisuus. Sen nojalla pesänselvittäjä joutuu vastaamaan aiheuttamistaan vahingoista. Pesänselvittäjän on pääsääntöisesti korvattava aiheuttamansa vahinko - aiheutui se sitten tahallisuudesta tai huolimattomuudesta.

Mikäli pesänselvittäjä ei suoriudu tehtävästään, voi jokainen kuolinpesän osakas vaatia tuomioistuimelta hänen vapauttamistaan tehtävistä. Myös muu henkilö, jonka oikeus riippuu pesän selvityksestä, voi vaatia pesänselvittäjän vapauttamista tehtävästään. Toisaalta pesänselvittäjä voidaan vapauttaa tehtävästään myös tuomioistuimen aloitteesta, mikäli tuomioistuimen tietoon kantautuu epämieluista tietoa pesänselvittäjän puuhista ja tämän vuoksi pesänselvittäjää ei enää voida pitää sopivana tehtävään. Pesänselvittäjän täytyy siis tosiasiallisesti suorittaa pesänselvitys kunnialla ja ammattimaisesti. Kuolinpesän osakkaiden ei tarvitse sietää millaista pesänselvittäjän toimintaa hyvänsä.

Toisaalta pesänselvittäjä voi itsekin pyytää vapautusta tehtävästään. Pesänselvittäjien pyynnöt hyväksytään pääsääntöisesti.

Jäämistöön liittyvät kysymykset voivat olla epäselviä. Suosittelenkin ottamaan yhteyttä lakimieheen, joka tuntee jäämistöoikeuden hyvin. Hän löytää toimivimmat ratkaisut juuri sinulle.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]