Minilex - Lakipuhelin

Pesänhoitajan vastuu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Pesänhoitajan vastuu ilmenee hänelle konkurssilaissa asetettuna vahingonkorvausvelvollisuutena. Pesänhoitajan on korvattava vahinko, jonka hän tai hänen avustajansa on tehtäväänsä hoitaessaan tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut konkurssipesälle. Edellä mainittu koskee myös vahinkoa, joka on konkurssilakia rikkomalla aiheutettu velkojalle, velalliselle tai jollekulle muulle. Konkurssipesälle aiheutettuna vahinkona voivat näin ollen tulla korvattavaksi kaiken lajiset ja laatuiset vahingot, mutta velkojalle, velalliselle tai muulle taholle aiheutettua vahinkoa koskevan vahingonkorvausvelvollisuuden syntymiseltä edellytetään aina konkurssilain säännösten rikkomista. Mikäli konkurssilain säännöksiä ei ole rikottu, vastuu aiheutetusta vahingosta kuuluu konkurssipesälle. Sanottu ei kuitenkaan tarkoita pesänhoitajan välttymistä korvauksien suorittamiselta, vaan hänet voidaan edelleen tahallisuuden tai huolimattomuuden perusteella määrätä vastuuseen aiheuttamastaan vahingosta konkurssipesää kohtaan.

Yhteisö, jonka lukuun pesänhoitaja suorittaa pesänhoitoon kuuluvia tehtäviä, vastaa yhteisvastuullisesti siitä vahingosta, jonka pesänhoitaja tai hänen avustajansa on tehtäväänsä hoitaessaan aiheuttanut. Tällaisena yhteisönä voi tulla kyseeseen esimerkiksi asianajotoimisto, jonka palkkalistalla pesänhoitajaksi määrätty henkilö on.

Vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon pesänhoitajan ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet. Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on täysi korvaus tuomittava, ellei sitä erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa. Jos vahingon kärsineen, kuten konkurssipesän puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella. Jos vahinko on kahden tai useamman aiheuttama taikka he muuten ovat velvolliset korvaamaan saman vahingon, vastaavat he yhteisvastuullisesti. Korvausvelvollisten kesken korvausmäärä on jaettava sen mukaan kuin harkitaan kohtuulliseksi ottaen huomioon kunkin korvausvelvollisen viaksi jäävä syyllisyyden määrä, vahinkotapahtumasta ehkä saatu etu ja muut seikat.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]