Minilex - Lakipuhelin

Peruuttamisoikeuden rajoitukset etämyynnissä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuluttajalla on pääsääntöisesti oikeus peruuttaa tekemänsä koti- tai etämyyntiä koskeva sopimus 14 vuorokauden kuluessa sopimuksen tekemisestä tai tavaran vastaanottamisesta. Yleiselle peruuttamisoikeudelle on kuitenkin laissa asetettu rajoituksia.

Yleisimmin rajoitus koskee tavaroita, joita ei voida luonteensa vuoksi myydä enää uudelleen. Lähtökohtana on, että kuluttajalla on etämyynnissä oikeus aina avata paketti ja tutustua tuotteeseen sekä mahdollisiin käyttöohjeisiin. Varsinaista tuotteen käyttöönottoa ei kuitenkaan saa tapahtua.

Peruuttamisoikeutta on rajoitettu laissa siten, että esimerkiksi sinetöityjä hygienia- ja terveystuotteita ei voi palauttaa, mikäli ne on avattu. Myöskään sinetöitynä toimitettuja ääni- tai kuvatallenteita taikka tietokoneohjelmia ei voi palauttaa avaamisen jälkeen.

Rajoitus koskee myös tavaroita, jotka on valmistettu tai muunneltu kuluttajan toiveiden ja vaatimusten mukaisesti. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi mittatilausverhot ja yksilöllisen silmälasireseptin mukaiset silmälasit. Myöskään nopeasti pilaantuvat tai vanhentuvat tavarat, esimerkiksi elintarvikkeet, eivät ole peruuttamisoikeuden piirissä.

Digitaalisen sisällön osalta peruuttamisoikeutta voidaan rajoittaa tilanteissa, joissa sisällön toimittaminen sähköisesti aloitetaan ennen peruuttamisajan päättymistä. Edellytyksenä on kuitenkin se, että kuluttaja on antanut suostumuksensa ja hänelle on ilmoitettu peruuttamisoikeuden puuttumisesta.

Palveluja koskien peruuttamisoikeus voi poistua tapauksissa, joissa palvelu on kuluttajan pyynnöstä tai suostumuksella kokonaan suoritettu ennen peruuttamisajan päättymistä. Myös tällaisessa tapauksessa kuluttajalle pitää kertoa peruuttamisoikeuden puuttumisesta. Peruuttamisoikeus on kokonaan rajattu sellaisista sopimuksista, joissa on kyse kiireellisistä korjaus- tai huoltotöistä kuluttajan määräämässä paikassa, esim. kuluttajan kotona.

Edellä kerrottujen lisäksi laissa rajoitetaan peruuttamisoikeutta koskien mm. etänä toteutettavaa huutokauppaa, johon kuluttaja voi osallistua muutenkin kuin etäviestimen välityksellä, yksittäisen sanoma- tai aikakauslehden numeron tilaamista ja sellaisen hyödykkeen hankkimista, minkä hinta riippuu rahoitusmarkkinoilla tapahtuvista vaihteluista. Lisäksi laissa on rajattu peruuttamisoikeuden ulkopuolelle joukko palveluksia: majoituksen tarjoaminen muuhun kuin asumistarkoitukseen, tavaroiden kuljetus, autonvuokrauspalvelu, ravintolapalvelu tai vapaa-ajanpalvelu silloin kun sopimuksessa edellytetään suoritusta määrättynä ajankohtana tai määrätyn ajan kuluessa.

Etänä myytäviä rahoituspalveluja ja luottoja koskien on oma erityissääntelynsä peruuttamisoikeudesta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]