Minilex - Lakipuhelin

Perukirjan merkitys kiinteistön myynnissä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesän asioista säädetään perintökaaressa. Vainajan kuoleman jälkeen tulee aina ensin pitää perunkirjoitus ja laatia perukirja. Vasta tämän jälkeen voidaan miettiä omaisuuden jakamista, myymistä ja velkojen maksua. Kuolinpesään kuuluva kiinteistö voidaan myydä ennen perinnönjaon toimittamista. Tämä voi olla järkevää esimerkiksi silloin, jos kuolinpesään ei kuulu kiinteistön lisäksi muuta merkittävää omaisuutta, mutta kuolinpesässä on useita perillisiä. Tällöin kuolinpesään kuuluvan kiinteistön myynti saattaa helpottaa perinnönjakoa merkittävästi, kun perilliset saavat perintöosansa rahassa. Voi esimerkiksi olla riitaisuutta siitä, kuka kiinteistön perisi. Myöskään se ei välttämättä ole vaihtoehto, että perilliset perisivät kiinteistön yhdessä.

Kiinteistön kuuluessa jakamattomalle kuolinpesälle, päätösvallan selvittämiseksi tarvitaan perukirja. Perukirjan olisi hyvä olla maistraatissa vahvistettu. 

Jos kiinteistöä ryhdytään myymään tilanteessa, jossa esimerkiksi kuolinpesän osakkaiden osakkuus asemassa on epäselvyyksiä, voidaan perukirjasta, jossa on maistraatin vahvistama osakasluettelo, varmistaa pesän osakkaat. Kauppakirjaan merkitään kaikki kuolinpesän osakkaat myyjiksi. Mikäli asiaan liittyen heräsi kysymyksiä, kannattaa ottaa yhteyttä lakipuhelimeemme. Sieltä saatte yksityiskohtaisia neuvoja!

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]