Minilex - Lakipuhelin

Perintövero määrä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perintöveron määrä riippuu ensinkin perittävän omaisuuden arvosta ja lisäksi myös perinnönsaajan sukulaisuussuhteesta perinnönjättäjään. Perintövero tulee maksettavaksi kaikesta yli 20 000 euron perinnöstä ja vero määräytyy maksettavaksi huolimatta siitä, onko perinnön saannin taustalla sukulaisuus vai testamentti. Veron määrä lasketaan jokaiselle perillisille erikseen saatavan perinnön käyvän arvon mukaisesti vainajan omaisuudesta laaditun perukirjan ja erillisen perinnöstä annettavan veroilmoituksen perusteella. Perintöverosta on kuitenkin mahdollista tehdä joitakin vähennyksiä ja lisäksi huomioon kannattaa ottaa, että mahdollinen aiemmin saatu ennakkoperintö lisätään varsinaisessa perinnönjaossa perinnön arvoon, joten se voi nostaa veroprosenttia.

Perintöverotuksessa on käytössä kaksi veroluokkaa, joista ensimmäiseen kuuluvat vainajan aviopuoliso, vainajan suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa olevat perilliset – eli lapset, lapsenlapset, vanhemmat, isovanhemmat ja niin edelleen –,  vainajan aviopuolison suoraan alenevassa polvessa olevat perilliset, sekä eräässä tapauksessa vainajan kihlakumppani. Ensimmäiseen veroluokkaan kuuluvana pidetään myös sellaista vainajan kanssa avioliitonomaisissa olosuhteissa elänyttä henkilöä, jonka kanssa vainaja on aiemmin ollut avioliitossa tai jonka kanssa hänellä on – tai on ollut – yhteinen lapsi. Nykyisin myös ottovanhemmat ja ottolapset ovat samassa asemassa biologisten sukulaisten kanssa. Toiseen veroluokkaan puolestaan kuuluvat kaikki muut mahdolliset perinnönsaajat.

Perintöveron määrä määräytyy siis perintöveroluokan ja luokan sisällä perittävän omaisuuden arvon mukaisesti. Omaisuuden arvon mukaan saatavasta perinnöstä maksetaan niin sanottu vakioerä, joka vaihtelee perinnön arvon mukaan, sekä kunkin arvoluokan alarajan ylittävältä osalta perinnön arvon mukaan nouseva prosenttiosuus. Perintöverotus on ensimmäisessä veroluokassa kevyempää kuin toisessa.

Ensimmäisen perintöveroluokan mukaan jos perittävä osuus on arvoltaan 20 000 – 40 000 euroa maksetaan veroa vakioerä 100 euroa sekä alarajan ylimenevästä osasta 7%. Jos perintöosan arvo taas on 40 000 – 60 000 euroa, veroa maksetaan vakioerä 1500 euroa sekä 10% alarajan ylittävästä osasta. Perintöosan arvon ollessa 60 000 – 200 000 euroa vakioerä on 3500 euroa ja veroprosentti ylimenevästä osasta 13, arvon ollessa 200 000 – 1 000 000 euroa vakioerä taas on 21 700 euroa ja veroprosentti alarajan ylimenevästä osasta 16.  Jos perittävän osuuden arvo ylittää 1 000 000 euroa on vakioerä 149 700 euroa ja alarajan ylittävän osuuden veroprosentti 19.

Toisen perintöveroluokan mukaisesti perintövero on 20 000 – 40 000 euron perintöosasta 19% alarajan ylittävältä osalta ja vakioerä 100 euroa. 40 000 – 60 000 euron osuuden kohdalla vakioerä puolestaan on 3900 euroa ja veroprosentti luokan alarajan ylittävästä osasta 25. Osuuden arvon ollessa 60 000 – 200 000 euroa, on vakioerä 8900 euroa ja alarajan ylittävän osuuden veroprosentti 29. Osuuden ollessa 200 000 – 1 000 000 euroa, vakioerä on 49 500 euroa ja ylittävän osuuden veroprosentti 31. Yli 1 000 000 perintöosasta perintöveroa taas maksetaan vakioerä 297 500 euroa sekä alarajan ylittävältä osalta 33%.

Tarkempaa tietoa perintöveron määräytymisestä ja esimerkiksi erilaisista siitä tehtävistä vähennyksistä voi tiedustella ammattilaisilta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]