Minilex - Lakipuhelin

Perintövero ennakkoperinnöstä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ennakkoperintö on lahja, joka otetaan huomioon lahjanantajan eli perinnönjättäjän kuoleman jälkeen toimitettavassa perinnönjaossa sekä perintöverotuksessa. Rintaperilliselle annettua muuta kuin tavanomaista lahjaa pidetään ennakkoperintönä, ellei lahjanantaja ole erikseen toisin määrännyt. Muulle kuin rintaperilliselle annettua lahjaa pidetään ennakkoperintönä vain, jos lahjanantaja on niin määrännyt. Ennakkoperinnöstä maksetaan lahjaveroa silloin, kun ennakkoperintö saadaan, mutta ennakkoperintö otetaan huomioon myös perintöverotuksessa.

Ennakkoperinnöt lisätään siis kuolinpesän varoihin. Ennakkoperinnöt arvostetaan lahjoitushetken mukaiseen arvoon. Kun pesän varat ja ennakkoperinnöt on laskettu yhteen, yhteissumma jaetaan perillisten kesken. Ennakkoperinnön saanut perillinen saa perinnönjaossa vähemmän omaisuutta kuin muut perilliset, koska hän on jo aiemmin saanut perittävältä ennakkoperintönä omaisuutta. Kun perintö on jaettu perillisten kesken, määrätään jokaiselle perilliselle perintövero heidän saamiensa perintöosuuksien mukaan.

Ennakkoperinnön saanut perillinen maksaa siis nyt perintöveroa sekä aiemmin saamastaan ennakkoperinnöstä että nyt perinnönjaossa saamasta omaisuudesta. Ennakkoperinnön saaneen perillisen perintöveron määrästä vähennetään kuitenkin se lahjaveron määrä, jonka perillinen on maksanut ennakkoperinnöstään silloin, kun hän on sen saanut. Jos aiemmin maksettu lahjavero olisi ollut suurempi kuin nyt maksettavaksi tuleva perintövero, erotusta ei makseta takaisin.

Esimerkki: Perittävällä on kaksi perillistä A ja B. A on saanut aiemmin ennakkoperintönä 100 000 euroa. Pesän varat ovat 200 000 euroa. Ennakkoperintö lisätään pesän varoihin, jolloin pesän arvoksi tulee 300 000 euroa. Tällöin molempien perillisten tulee saada 150 000 euroa. Koska A on jo saanut ennakkoperintönä 100 000 euroa, saa hän perinnönjaossa vain 50 000 euroa. B saa perinnönjaossa 150 000 euroa.

Molemmille perilliselle määrätään perintövero nyt 150 000 eurosta. A:n perintöveron määrästä vähennetään se lahjaveron määrä, jonka hän on suorittanut ennakkoperinnöstään silloin, kun hän on sen saanut.

Ennakkoperintö on siis lahja, josta maksetaan normaalisti lahjaveroa, mutta se otetaan myös huomioon perintöverotuksessa. Ennakkoperinnön saaja maksaa siis lahjaveroa saamastaan ennakkoperinnöstä silloin, kun hän sen saa. Ennakkoperintö otetaan tästä huolimatta huomioon perintöverotuksessa ja siitä maksetaan myös perintöveroa. Kahdenkertaisen verotuksen estämiseksi ennakkoperinnöstä suoritettavasta perintöverosta vähennetään ennakkoperinnöstä aiemmin suoritetun lahjaveron määrä. Jos maksettu lahjavero on suurempi kuin maksettavaksi tuleva perintövero, ei erotusta makseta takaisin.

Lisätietoa ennakkoperinnön verotuksesta saat lisätietoa soittamalla lakipuhelimeen. Voit myös jättää kysymyksesi verkkosivujen kautta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]