Minilex - Lakipuhelin

perintövero avopuoliso

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perintönä tai testamentilla saadusta omaisuudesta on maksettava perintöveroa, jos perinnönjättäjä tai perinnön- tai testamentinsaaja asui kuolinhetkellä Suomessa. 

Avopuoliso ei ole lain mukaan perillinen avopuolisonsa jälkeen. Tällöin siis mikäli kuolleella puolisolla oli lapsia, perintö menee heille. Ellei lapsia ole, perillisen asemassa ovat perittävän vanhemmat tai sisarukset. Mikäli avopuolisot haluavat, että puolisot perivät toisensa, tulee heidän tehdä testamentti. Tällöin testamentinsaaja on velvollinen maksamaan perintöveroa saamastaan omaisuudesta. 

Perintöveroa maksetaan sen mukaan, mihin perintöveroluokkaan perijä kuuluu. Avopuoliso kuuluu kakkosveroluokkaan. Mikäli avopuolisoilla on tai on ollut yhteinen lapsi tai he ovat olleet aikaisemmin avioliitossa, heidät rinnastetaan kuitenkin aviopuolisoihin. Tällöin verotus tapahtuu ensimmäisen veroluokan mukaan.

Avopuolisot voivat myös tehdä hallintaoikeustestamentin, jolloin hallintaoikeuden saaja ei joudu maksamaan tästä perintöveroa. Hallintaoikeuden avulla turvataan avolesken oikeus pitää esimerkiksi yhteinen asunto jakamattomana.

Mikäli haluat tietää lisää avopuolison oikeuksista tai perintöveroon liittyvistä asioista, voit olla yhteydessä Minilexin lakimiehiin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]