Minilex - Lakipuhelin

Perinnönjakosopimus ja lainhuuto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kun henkilö kuolee, ja perunkirjoitus on toimitettu, tulee kuolinpesän osakkaan vaatimuksesta suorittaa perinnönjako. Jos perinnönjaon kohteena on kiinteää omaisuutta, tulee jaossa kiinteistön tai sen osan saaneen henkilön hakea lainhuutoa. Lainhuudolla tarkoitetaan lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin tehtävää merkintää siitä, kuka kiinteistön omistaa. Kuolinpesän ollessa vielä jakamatta, voidaan kiinteistölle hakea selvennyslainhuutoa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kuolinpesän osakkaat luetteloidaan rekisteriin. Varsinaisen lainhuudon hakeminen on kuitenkin mahdollista vasta perinnönjaon jälkeen, sillä vasta silloin selviää, kenen pesäosuuteen tai pesäosuuksiin kiinteistö kuuluu ja millaisin osuuksin. Kuitenkin, jos pesässä on vain yksi osakas, tai jos kiinteistön saanto perustuu testamenttiin, voi lainhuutoa hakea, vaikkei perinnönjakoa olisi toimitettu. Jos jako perustuu osakkaiden sopimukseen, kutsutaan jaosta laadittua asiakirjaa perinnönjakosopimukseksi.

Lainhuutoa haetaan Maanmittauslaitokselle toimitettavalla hakemuksella, jonka liitteenä tulee esittää tarvittava selvitys omistusoikeudesta. Kun kyseessä on perinnönjako, tarkoittaa tämä yleensä ainakin perunkirjaa liitteineen, mahdollista testamenttia ja perinnönjakokirjaa alkuperäisenä. Perinnönjakokirjan tulee täyttää sille asetetut muotovaatimukset eli sen tulee olla pesänjakajan toimittamassa jaossa pesänjakajan allekirjoittama, ja osapuolten sopimusjaossa kaikkien osakkaiden allekirjoittama ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistama. Alkuperäisen perinnönjakokirjan toimittaminen tapahtuu yleensä käytännössä joko postitse tai esittämällä alkuperäinen asiakirja Maanmittauslaitoksen toimipisteessä. Kiinteistöön tai sen osaan voi hakea lainhuutoa myös osittaisen perinnönjakosopimuksen nojalla, jos osittaisessa perinnönjaossa on jaettu kiinteää omaisuutta. Omistusoikeuden kirjaamisprosessi kirjaamisviranomainen tutkii saannon laillisuuden eli esimerkiksi perinnönjakokirjan sisällön ja muotovaatimusten täyttymisen, ja jos kaikki on kunnossa, hän myöntää lainhuudon perinnönjakosopimuksen mukaisesti. 

Perinnönjakosopimuksen perusteella saatuun kiinteistöön tai sen osaan tulee siis hakea lainhuutoa normaaliin tapaan. Lainhuudatusaika alkaa siitä, kun perinnönjakosopimus on saanut lainvoiman, eli joko kuuden kuukauden kuluttua sen allekirjoittamisesta, jos kukaan ei ole sopimusta moittinut tai aiemmin, jos kaikki osakkaat sitoutuvat olemaan moittimatta jakoa. Lainhuutohakemuksen voi kuitenkin laittaa vireille jo ennen tätä ajankohtaa. Jos sinulla jäi kysyttävää perinnönjakoon ja lainhuudon hakemiseen liittyen, asiantuntevia neuvoja saat soittamalla lakipuhelimeemme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]