Minilex - Lakipuhelin

Perinnönjako tehtäviä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ennen kuin perinnönjakoon voidaan ryhtyä, tulee kuolinpesä selvittää asianmukaisella tavalla. Tehtävää perinnönjakoa edeltää perunkirjoitus, joka tulee tehdä kolmen kuukauden kuluessa vainajan kuolemasta. Perunkirjoituksessa selvitetään kuolinpesän laajuus, sen varat ja velat, perintöön oikeutetut henkilöt sekä ne vainajan tekemät oikeustoimet, joilla saattaa olla vaikutusta perintöosuuksia laskettaessa, esimerkiksi mahdollisesti annetut ennakkoperinnöt. Kun vainajan ja kuolinpesän velat on maksettu, tai niistä on annettu maksun turvaava vakuus, ja mahdollisesti tehdyt erityisjälkisäädökset on laitettu hoitoon, voidaan perinnönjakoon ryhtyä. Jos perittävä oli kuollessaan naimisissa, ennen perinnönjakoa tulee tehdä omaisuuden ositus tai erottelu.

Perinnönjako voidaan toimittaa joko kuolinpesän osakkaiden itse tekemänä sopimusjakona, tai se voidaan kuolinpesän osakkaan vaatimuksesta antaa pesänjakajan hoidettavaksi toimitusjakona. Jos jonkun osakkaan pesäosuus on ulosmitattu, pesänjakaja toimittaa useimmissa tapauksissa perinnönjaon. Perinnönjaossa kuolinpesään kuuluva omaisuus jaetaan kaikkien perintöön oikeutettujen kesken. Sopimusjaossa kuolinpesän osakkaat saavat toimittaa perinnönjaon haluamallaan tavalla, mutta heidän on kuitenkin noudatettava perinnönjaon muotosäännöksiä, eikä kenenkään perillisen oikeuksia saa loukata. He voivat esimerkiksi halutessaan myydä kuolinpesään kuuluvaa omaisuutta ja jakaa siitä saadut varat. Jos perinnönjaosta huolehtii pesänjakaja, hänen on pyrittävä saamaan osakkaat sopimaan perinnönjaon sisällöstä ja tehtävä tältä pohjalta jakoon kuuluvat ratkaisut.

Perinnönjaosta on laadittava perinnönjakokirja, johon merkitään mitä omaisuutta on ollut perinnönjaon kohteena ja mitä omaisuutta kunkin perillisen osalle on tullut. Perinnönjakokirjan allekirjoittaa joko pesänjakaja yksin, tai sopimusjakona tehdyssä perinnönjaossa kaikki kuolinpesän osakkaat, jolloin kahden esteettömän todistajan on todistettava se allekirjoituksillaan oikeaksi. Jos osakkaat ovat riitaisia keskenään, taikka jos kuolinpesään kuuluu jotakin vaikeasti jaettavaa omaisuutta, esimerkiksi elinkeinotoimintaa, voi olla tarpeen käyttää asiantuntevaa lakimiestä apuna perinnönjaossa. Lakimiehiltämme voi kysyä lisää tietoja perintöoikeudellisiin asioihin liittyen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]