Minilex - Lakipuhelin

Perinnönjako milloin

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perinnönjakoa koskevat säännökset löytyvät perintökaaresta. Perinnönjakoa ei tule aloittaa, ennen kuin pesä on selvitetty. Tämä tarkoittaa sitä, että perunkirjoituksen tulee olla toimitettu, sekä kaikkien pesän velkojen maksettu ennen perinnönjakoa. Jos osakkaat ryhtyvät jakamaan perintöä ennen näitä toimenpiteitä, voidaan heidät velvoittaa omaisuuden palautukseen, tai muuten korvaamaan vahinko velkojalle.

Suomen oikeus ei kuitenkaan tunne perinnönjakopakkoa. Kuolinpesä voi siten pysyä jakamattoman huomattavankin pitkiä aikoja. Kuolinpesä voi jäädä jakamatta useista syistä. Joskus perilliset ovat niin erimielisiä siitä, kuinka perintö tulisi jakaa, että perintö ei tule koskaan jaetuksi. Jos perilliset eivät pääse jaosta yhteisymmärrykseen, eikä kukaan heistä hae tuomioistuimelta pesänjakajan määräämistä, jää pesä jakamatta. Voi myös olla, että pesän varallisuus on niin vähäinen, ettei se kattaisi edes jakokustannuksia. Toisaalta kuolinpesän osakkaat voivat myös sopia, että kuolinpesä jätetään yhteisen edun vuoksi jakamatta toistaiseksi tai määräajaksi. Tämä voi olla osakkaille edullista esimerkiksi verotuksellisista syistä. Kuolinpesä voidaan myös jakaa vain osittain. Näissä tapauksissa jaettu osa kuolinpesästä lakkaa olemasta, ja jakamaton osa säilyy.

Täytyy kuitenkin huomata, että jakamattomassa kuolinpesässä säilyy osakkaiden yhteishallinto. Tämä tarkoittaa sitä, että kuolinpesän asioista päättävät yksimielisillä päätöksillä kaikki osakkaat. Kaikkien osakkaiden tulee olla päätöksenteossa mukana henkilökohtaisesti, tai asianomaisen edustajan välityksellä. Yhteishallinto voi käydä pidemmän päälle hankalaksi ja työlääksi. Pesän asiat mutkistuvat viimeistään silloin, kun joku pesän osakkaista kuolee, ja tämän oikeudenomistajista tulee uusia osakkaita.

Perintöasioiden mutkistumisen ehkäisemiseksi voi olla hyvä tukeutua ammattilaisen apuun. Apua kaikkiin perintöoikeudellisiin ongelmiin tarjoavat Minilexin lakimiehet, jotka voit tavoittaa myös Minilexin lakipuhelimesta. Lisätietoa voit löytää myös Minilexin muista artikkeleista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]