Minilex - Lakipuhelin

Perinnönjako ja yksi perillinen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jos perittävällä on vain yksi perillinen, ei perinnönjakoa voida toimittaa lainkaan. Tämä johtuu siitä, että vainajan jälkeensä jättämä omaisuus siirtyy kokonaisuudessaan perilliselle ilman perinnönjakotoimenpiteitä. Perinnön saaminen edellyttää ainoastaan, että perintöoikeus osoitetaan perukirjalla tai sukuselvityksellä. Sukuselvitystä varten tulee hankkia virkatodistukset kaikista niistä seurakunnista, joissa vainaja oli asunut täytettyään 15 vuotta. Mikäli ainoa perillinen on oikeutettu perintöönsä testamentin nojalla, tulee testamentin lainvoimaisuus osoittaa. Yhden perillisen tilanteet tulevat kyseeseen yleisimmin yksilapsisissa perheissä, joissa toinen vanhemmista on jo kuollut. Tällöin koko viimeiseksi eloonjääneen vanhemman omaisuus siirtyy perheen ainoalle lapselle. Myös lapsettomilla aviopareilla on usein perillisenä ainoastaan eloonjäänyt leski. Kolmas yhden perillisen tyyppitilanne syntyy silloin, kun perittävällä ei ole elossa olevaa aviopuolisoa tai rintaperillisiä ja hän on testamentannut koko omaisuutensa yhdelle henkilölle.

Vaikka perillisiä olisikin vain yksi tulee normaaleista pesänselvitys- ja pesänhallintotoimenpiteistä kuitenkin huolehtia. Muun muassa kuolinpesän varat ja velat on selvitettävä ja perunkirjoitus on toimitettava. Perunkirjoituksen pohjalta laaditaan perukirja, joka toimii sekä omaisuusluettelona että veroilmoituksena Verohallinnolle. Verohallinto ratkaisee perukirjan ja oman arvionsa pohjalta jäämistön arvon sekä perilliselle tulevan perintöveron määrän.

Mikäli yhden perillisen tilanteeseen liittyy lisäkysymyksiä, kannattaa ottaa yhteyttä lakimiehiimme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]