Minilex - Lakipuhelin

Perinnönjako ja ulkopuoliset varat

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Sen jälkeen, kun kuolinpesä on selvitetty, voidaan ryhtyä perinnönjakoon. Yleensä jako tehdään perunkirjoituksen ja perukirjan laatimisen jälkeen. Jokainen pesän osakas voi vaatia jaon toteuttamista. Jaosta voidaan sopia pesän osakkaiden kesken tai siinä voidaan käyttää tuomioistuimen määräämää pesänjakajaa apuna. Pesänjakajan toteuttaessa jaon periaatteena on, että jokainen osakas saa osan kaikenlaisesta omaisuudesta. Yksinkertaisimmillaan jako osakkaiden sopimana toteutuu siten, että sovitaan ainoastaan kuolinpesään kuuluvan omaisuuden jaosta. Perintönä tai testamentilla saadusta omaisuudesta ei normaalisti tarvitse maksaa muuta kuin perintöveroa. On kuitenkin mahdollista tarvittaessa käyttää myös kuolinpesän ulkopuolisia varoja jaon toteuttamiseen, joskin tästä voi syntyä ylimääräisiä veroseuraamuksia, kuten varainsiirtoverotus.

Ulkopuolisia varoja saatetaan käyttää perinnönjaossa esimerkiksi silloin, kun omaisuutta on muuten vaikea saada jaetuksi järkevästi tai halutulla tavalla. Jos kiinteistöön ei haluta perustaa yhteisomistusta tai sitä ei haluta myydä, voi omistajaksi tuleva osakas lunastaa sen maksamalla muille korvausta pesän ulkopuolisista varoista, jos hänelle jaossa tuleva osuus ylittää hänen perintöosuutensa. Tällöin kuitenkin voi joutua maksamaan perintöveron lisäksi varainsiirtoveroa, koska kiinteistöt ja arvopaperit ovat varainsiirtoveron alaista omaisuutta ja ulkopuolisten varojen käyttö katsotaan vastikkeeksi. Ulkopuolisista varoista saadun vastikkeen osalta on maksettava varainsiirtovero kyseisten ulkopuolisten varojen määrän perusteella. Myös luovutusvoittovero on mahdollinen.

Lahjaveroa taas voidaan joutua maksamaan, jos jaossa saadaan vastikkeetta lain mukaisen pesäosuuden ylittävää omaisuutta. 

Pesän velasta vastaaminen ei yleensä ole ulkopuolisten varojen käyttöä.

Testamentinsaaja voi nykyisen lainsäädännön mukaan tarvittaessa käyttää testamentilla saadun omaisuuden ulkopuolisia varoja eli käytännössä omaa varallisuuttaan perillisten lakiosan maksamiseen. Tämän voi tehdä ilman ylimääräisiä veroseurauksia, vaikka kyseessä olisi varainsiirtoveron alainen omaisuus. Testamentinsaaja maksaa perintöveron omaisuudesta, josta on vähennetty lakiosa ja perillinen maksaa perintöveron normaaliin tapaan lakiosasta, vaikka lakiosa koostuisi tässä tapauksessa ulkopuolisista varoista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]