Minilex - Lakipuhelin

Perinnönjako ja myyntivoittovero

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perinnönjakoa suorittaessa ja myyntivoittoveroja laskettaessa on tärkeää tietää, että kuolinpesää verotetaan erillisenä verovelvollisena ennen sen jakamista. Poikkeuksen muodostaa tilanteet, joissa kuolinpesässä on vain yksi osakas. Tällöin ei kuolinpesää synny, vaan osakasta verotetaan saadusta omaisuudesta ja mahdollisista myyntivoittoveroista kuolinhetkestä lähtien. Kuolinpesän osakkaalla on oikeus vaatia perinnönjakoa, kun pesän varat ja velat on selvitetty. Perinnönjaossa perunkirjaan merkitty omaisuus jaetaan perillisten ja testamentinsaajien kesken. Tällöin myös omaisuudesta saatavan tulon verotus siirtyy osakkaiden verotukseen.

Jos kuolinpesää ei ole jaettu, kuolinpesän omaisuuden myynnistä tuleva voitto on kuolinpesän tuloa. Näin ollen voitto verotetaan kuolinpesän tulona, eivätkä kuolinpesän osakkaat ilmoita myyntivoittoa omassa verotuksessaan. Myyntivoitolla tarkoitetaan erotusta, joka saadaan vähentämällä hankintameno myyntihinnasta. Jakamattoman kuolinpesän osuus sen sijaan on kuolinpesän osakkaan omaisuutta.

Kuolinpesän osuuden myynnistä saatu voitto on osakkaan tuloa ja tulee ilmoittaa osakkaan henkilökohtaisessa verotuksessa. Laskettaessa luovutusvoiton tai –tappion määrää pidetään omaisuuden hankintamenona perintöverotuksessa käytettyä verotusarvoa. Hankintameno tarkoittaa usein sitä hintaa, minkä myyjä on itse maksanut omaisuudesta. Mahdollista on myös soveltaa hankintameno-olettamaa, mikäli sillä saavutetaan edullisempi lopputulos.

Jos kuolinpesä on jaettu kokonaan tai osin, kuolinpesän omaisuutta luovuttaessa verotetaan osakasta, joka on saanut omaisuuden kuolinpesästä. Tällöin omaisuuden omistusaika määräytyy perittävän kuoleman mukaan. Omaisuuden omistusajalla on merkitystä erityisesti hankintameno-olettamaa sovellettaessa. Näin siis perinnönjako ei katkaise omistusaikaa, jos tapahtumaan ei liity muita oikeustoimia. Jos omaisuus luovutetaan perinnönjaon jälkeen, myyntivoitosta verotetaan osakkaita henkilökohtaisessa verotuksessa. Osakkaan saama myyntivoitto ei tule verotettavaksi, mikäli myyntihinnat ovat yhteensä enintään 1000 euroa verovuoden aikana.

Perinnönjako ratkaisee siis myyntivoittoveron kohdentumisen. Ennen jakoa tehdyistä luovutuksista verotetaan kuolinpesää. Jaon jälkeen tapahtuvat luovutukset taas kohdistuvat omaisuuden saajan henkilökohtaiseen verotukseen.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]