Minilex - Lakipuhelin

Perinnönjako ja luovutusvoitto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Luovutusvoitolla tarkoitetaan veronalaista pääomatuloa, joka lasketaan vähentämällä omaisuuden luovutushinnasta sen hankintameno ja voiton hankkimisesta aiheutuneet kustannukset. Vaihtoehtoisesti luovutusvoitto voidaan laskea käyttäen hankintameno-olettamaa, joka on omistusajan mukaan määräytyvä kiinteää prosenttiosuus luovutushinnasta, mikäli tämä on verovelvollisen kannalta edullisempaa. Luovutusvoittoa voi syntyä niin kiinteän kuin irtaimenkin omaisuuden vastikkeellisissa luovutuksissa ja kaikki tällaiset luovutukset ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta luovutusvoiton verotuksen piirissä. Myös perinnönjaossa saadun omaisuuden myyntihinta on verotettavaa luovutusvoittoa hankintamenon ja myyntikulut ylittävältä osaltaan, mutta hankintamenon määrittämiseen liittyy perinnönjaon osalta erityissäännös.

Perinnönjaossa omaisuutta saadaan vastikkeetta, jolloin omaisuuden hankintameno olisi periaatteessa nolla ja luovutusvoiton verotus muodostuisi ankaraksi. Tämän vuoksi perinnönjakoa ja eräitä muita vastikkeettomia luovutuksia ajatelleen on hankintamenon määrittämistä varten säädetty poikkeuksia. Perinnönjaossa saadun omaisuuden hankintamenoksi katsotaankin perintöverotuksessa käytetty verotusarvo. Koska perintöverotus pohjautuu pääsääntöisesti perukirjaan, on verotusarvo käytännössä omaisuuden perukirjaan merkitty arvo, jos se on hyväksytty perintöverotuksessa. Verotusarvon lisäksi luovutushinnasta saadaan vähentää voiton hankkimisesta olleet menot, mutta esimerkiksi perinnönjakokulut ja perintövero eivät ole vähennyskelpoisia. Myös hankintameno-olettama on perintönä saadun omaisuuden myyjän käytettävissä, jos se johtaa verotuksellisesti parempaan lopputulokseen. Olettaman suuruuteen vaikuttava omistusaika lasketaan tällöin perittävän kuolemasta.

Kuolinpesään on voitu ennen perinnönjakoa myös ostaa omaisuutta, joka myöhemmin jaetaan. Tällöin omaisuuden hankintamenoksi katsotaan tämä todellinen hankintameno. Sama on tilanne, jos joku kuolinpesän osakas on maksanut perinnönjaossa vastiketta pesän ulkopuolisilla varoilla. Tällöin vastikkeen saajalle voi syntyä verotettavaa luovutusvoittoa, ja jos ostaja myöhemmin myy omaisuutta, katsotaan hankintamenoksi kyseinen vastike. Mahdollinen luovutusvoiton syntyminen tulisikin aina ottaa huomioon luovutuksia suunniteltaessa yllätysten välttämiseksi. Samoin on syytä huolehtia siitä, että omaisuuden verotusarvoa perukirjassa määritetä kovin alakanttiin, mikäli suunnitteilla on omaisuuden luovutus pian perunkirjoituksen jälkeen. Luovutusvoiton laskemista tai sen verotusta koskevissa kysymyksissä lisäneuvoja saat tarvittaessa soittamalla lakipuhelimeemme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]