Minilex - Lakipuhelin

Perinnönjako - edunvalvoja

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Edunvalvonnan alaisella henkilöllä on aina oltava edunvalvoja. Perinnönjako ei tuo tähän muutosta. Tästä seuraakin, että jos yksikin kuolinpesän osakkaista on edellä mainitulla tavalla edunvalvottavana, on hänellä oltava edunvalvoja perinnönjaossakin. Täysi-ikäisellä henkilöllä, joka on edunvalvonnan alainen, on lähtökohtaisesti rinnakkainen kelpoisuus käyttää puhevaltaa edunvalvojan rinnalla perinnänjaossa. Huomattava on, että tämä riippuu, kuinka vajaavaltainen edunvalvottava on eli kuinka paljon hänen toimintakelpoisuuttaa on rajoitettu. Jos kuolinpesässä on osakkaana edunvalvoja sekä edunvalvottava, syntyy lähtökohtaisesti esteellinen tilanne, jolloin edunvalvoja ei saa toimia tehtävässään. Tällöin on haettava edunvalvojan sijainen. Edunvalvoja voi tehdä toimitusjakoa koskevan sopimuksen, mutta jos tähän liittyy luovutustoimia, voi olla, että siihen on haettava lupa Digi -ja väestötietovirastolta (eli entiseltä maistraatilta).

Koska lapsen isä ja äiti ovat yleisesti lapsen edunvalvojia, on heidänkin kohdallaan haettava edunvalvojan sijainen, jos lapsi ja vanhemmat (tai vanhempi) ovat kuolinpesän osakkaina. Tilanne on sama, vaikka kyseessä ei olisi lapsen huoltaja vaan muu edunvalvoja. Edunvalvojana toimivan on tunnettava edunvalvojan toimenkuvaan liittyvät vaatimukset, jotka tulevat holhoustoimilaista. Edunvalvojan rooli on erilainen riippuen siitä, onko hän vanhempana lapsen edunvalvoja vai onko kyseessä täysi-ikäisen edunvalvoja, joka voi käyttää rinnakkaista puhevaltaa perinnönjaossa.

Heräsikö sinulle aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai oletko etsinyt vastausta perinnönjakoon ja edunvalvontaan liittyviin kysymyksiin? Lakimiehemme vastaavat mielellään kysymyksiisi, joten ota rohkeasti yhteyttä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]