Minilex - Lakipuhelin

Perinnön ennakko ja pesän varoista maksettavat kustannukset

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jos osakkaan toimeentulo oli riippuvainen perittävästä, voi hän saada kuolinpesästä ennakolta sen verran mitä toimeentuloaan varten tarvitsee. Ennakkoa on mahdollista saada, jos osakkaan perintöosuus siihen ilmeisesti riittää eikä ennakon suorittaminen haittaa pesänselvitystä. Koska ennakon saamisen edellytyksenä on, että osakkaan toimeentulo oli perittävästä riippuvainen, sen maksamista harkittaessa on otettava huomioon myös ennakon vaatijan mahdollisuudet hankkia varoja toimeentuloaan varten joko palkkatyöllä tai muutoin pesästä riippumattomalla tavalla. Kyseessä on siis osakkaan perintöosuuden ennakkomaksu.

Leskellä sekä lapsilla ja ottolapsilla on oikeus saada elatusta pesästä niin pitkään kuin se on selvitettävänä. Heillä on oikeus saada tarvitsemansa elatus riippumatta siitä, kenen hallinnossa kuolinpesä on ja mikä on jäämistövarojen ja –velkojen suhde. Tämä tarkoittaa sitä, että selvitysaikaista avustusta voidaan maksaa periaatteessa myös ylivelkaisessa kuolinpesässä. Lesken ja lasten oikeus pesänselvityksen aikaiseen avustukseen, ja siten elatukseen, jatkuu siihen asti, kunnes perinnönjako on käynyt lainvoimaiseksi. On tärkeää huomata, että lesken, lasten ja ottolasten kohdalla ei ole kyse perintöosuuden ennakkomaksusta. Sen sijaan kyse on perittävällä olleen elatusvastuun ulottamisesta koskemaan aikaa, jolloin kuolinpesää vielä selvitetään.

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi on hyvä huomata, että pesän varoista tulee suorittaa kohtuulliset hautaus- ja perunkirjoituskustannukset samoin kuin pesän hoidosta, hallinnosta ja selvityksestä aiheutuneet tarpeelliset kustannukset eli niin sanotut pesänselvitysvelat. Jos velka on välttämätön kuolinpesän saattamiseksi jakokuntoon, kyseessä on pesänselvitysvelka. Pesänselvitysvelkoja ovat esimerkiksi perunkirjoitustilaisuuden järjestämisestä aiheutuneet kulut, kuolinpesän omaisuuden vakuutusmaksut sekä pesänselvittäjän palkkio. Nämä velat tulee maksaa ennen muita velkoja sitä mukaa kuin ne erääntyvät. Muut pesän velat tulee maksaa vasta vainajan velkojen maksamisen jälkeen.

Lakipuhelimeen soittamalla saat lisää tietoa esimerkiksi perinnön ennkkosta ja pesänselvitysveloista. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]