Minilex - Lakipuhelin

Patentin pakkolupa myönnetään käyttämättömään keksintöön

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Keksinnön hyödyntämiseen on syytä ryhtyä pian patentin myöntämisen jälkeen. Jos keksintöä ei käytetä eikä edes yritetä käyttää ja keksinnön käyttämättä jättämiseen ei ole hyväksyttävää syytä, voidaan siihen myöntää pakkolupa sitä hakevalle. Pakkolupa tarkoittaa sitä, että pakkoluvan saajalle myönnetään erikoisoikeus käyttää toisen keksintöä ammattimaisesti hyväkseen, tämän patentista riippumatta. Pakkolupasäännöksillä pyritään estämään hyödyllisten keksintöjen käyttämättä jättäminen, jos patentinhaltija ei itse kykene tai halua käyttää keksintöä, mutta ei myöskään halua vapaaehtoisesti antaa siihen käyttölupaa tai luovuttaa keksintöä eteenpäin. Pakkoluvan voi saada, milloin kolme vuotta on kulunut patentin myöntämisestä ja samalla neljä vuotta patenttihakemuksen tekemisestä, eikä keksintöä käytetä eikä saateta käyttöön Suomessa kohtuullisessa laajuudessa. Käyttämisenä pidetään keksinnön ammattimaista hyödyntämistä tai ammattimaisen käytön riittävää valmistelua, kuten merkittävää taloudellista panostusta. Käyttämisen on oltava riittävän laajaa. Esimerkiksi pienimuotoinen, pienellä alueella tapahtuva keksintötuotteen myynti ei välttämättä estä pakkoluvan myöntämistä. Arviointi on tässäkin tapauksessa luonnollisesti tapauskohtaista. Lisäksi vaaditaan, että keksintöä on käytetty nimenomaisesti Suomessa. Ulkomailla tapahtuva laajakaan ammattimainen käyttö ei muodosta estettä pakkoluvan saamiselle, ellei tästä ole erikseen säädetty. Vastavuoroisuuden edellytyksellä voidaan nimittäin katsoa, että käyttö tietyssä vieraassa valtiossa on rinnastettava Suomessa tapahtuvaan käyttöön. Vastavuoroisuus tässä tapauksessa tarkoittaa, että kyseisessä valtiossa kohdellaan samoin edellytyksin patentteja, joita käytetään Suomessa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]