Minilex - Lakipuhelin

Pakkoluvan voi saada, jos keksinnön hyväksikäyttö riippuu toiselle kuuluvasta patentista

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Pakkoluvalla patentinhaltija velvoitetaan antamaan toiselle oikeus käyttää keksintöään kohtuullista korvausta vastaan. Patentinhaltijalla, jonka keksinnön hyväksikäyttö on riippuvainen toiselle kuuluvasta patentista, on oikeus saada pakkolupa sanotun patentin suojaaman keksinnön hyväksikäyttöön. Edellytyksenä pakkoluvan saamiseksi tällaisessa tapauksessa on kuitenkin, että luvan saamista ensiksi mainitun keksinnön merkityksen vuoksi pidetään kohtuullisena tai siihen muutoin on erityisiä syitä. Yleisesti edellytetään kuitenkin, että ennen pakkoluvan hakemista on käyttölupa patenttiin yritetty saada muuta kautta eli käytännössä neuvottelemalla siitä patentinhaltijan kanssa. Samaten jalostajalla on tietyin edellytyksin oikeus pakkolupaan, jos hän ei voi hyödyntää kasvinjalostajanoikeuttaan loukkaamatta aiempaa patenttia, eikä ole saanut käyttölupaa vapaaehtoisesti. Patentinhaltijalla, jonka patenttiin on myönnetty pakkolupa, on puolestaan oikeus saada pakkolupa sanotun toisen keksinnön hyväksikäyttöön, jollei erityisiä syitä ole sitä vastaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]