Minilex - Lakipuhelin

Pätevä kilpailukieltosopimus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kilpailukieltosopimuksella tarkoitetaan sopimusta, jolla rajoitetaan työntekijän oikeutta tehdä työsopimus työsuhteen päättymisen jälkeen alkavasta työstä kilpailijan kanssa. Kilpailukieltosopimuksella voidaan rajoittaa myös työntekijän oikeutta harjoittaa omaan lukuunsa kilpailevaa toimintaa. Kilpailukieltosopimus rajoittaa siis työntekijän oikeuksia työsuhteen loppumisen jälkeen. Tämän vuoksi kilpailukieltosopimus ei voi olla minkälainen tahansa. Vain pätevä kilpailukieltosopimus sitoo työntekijää sopimuksessa tarkoitetulla tavalla.

Kilpailukieltosopimuksen tulee olla kirjallinen. Sitä ei voi solmia kenen tahansa työntekijän kanssa. Kilpailukieltosopimukselle pitää olla työnantajan toimintaan tai työsuhteeseen liittyvä erityisen painava syy. Perusteen painavuutta arvioitaessa on otettava muun ohella huomioon työnantajan toiminnan laatu ja sellainen suojan tarve, joka johtuu liike- tai ammattisalaisuuden säilyttämisestä tai työnantajan työntekijälle järjestämästä erityiskoulutuksesta, samoin kuin työntekijän asema ja tehtävät. Työnantaja voi siis sopia kilpailukieltosopimuksen vain ns. ”avainhenkilöiden” kanssa. Pelkkä johtajuuskaan ei välttämättä riitä kilpailukieltosopimuksen perustaksi. Jos kilpailukieltosopimusta ei ole tehty erityisen painavasta syystä, se on kokonaisuudessaan mitätön.

Kilpailukieltosopimukselle on säädetty tietty enimmäiskesto. Sillä voidaan rajoittaa työntekijän oikeuksia enintään yhden vuoden ajan. Kilpailukieltosopimuksessa voidaan sopia vahingonkorvausvelvollisuuden sijaan sopimussakosta, joka voi olla enimmillään työntekijän työsuhteen päättymistä edeltäneen kuuden kuukauden palkka. Työntekijä joutuu maksamaan sopimussakon automaattisesti, jos hän rikkoo sopimusta. Kilpailukieltosopimus kuitenkaan ei sido työntekijää, jos työsuhde on päättynyt työnantajasta johtuvasta syystä. Näin ollen esimerkiksi tuotannollisin ja taloudellisin perustein irtisanottua työntekijää ei sido aiemmin sovittu kilpailukieltosopimus.

Näistä säännöistä poikkeavat määräykset ovat mitättömiä. Jos työntekijän kilpailukiellon kestoksi sovitaan yli vuosi, on se aina automaattisesti mitätön vuoden ylittävältä osalta. Toimitusjohtajat ovat asia erikseen. Lisäksi jos sopimussakon suuruudeksi sovitaan työntekijän työsuhteen päättymistä edeltäneen kuuden kuukauden palkkaa suurempi summa, sopimussakko on tämän ylittävältä osalta mitätön. Tällöin siis sopimus on pätevä, mutta lain asettamat enimmäisrajat tulevat sovitun keston tai summan sijaan. Kilpailukieltosopimusta ei voida myöskään sopia sellaiseksi, että se olisi voimassa myös niissä tilanteissa, joissa työsuhde päättyy työnantajasta johtuvasta syystä. Tällainen ehto on mitätön sopimuksen muutoin pysyessä voimassa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]