Minilex - Lakipuhelin

Pääkäsittely riita-asiassa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Mikäli riita-asian valmisteluistunnossa ei päästä sopuun asianosaisten kesken, valmistelu päättyy ja asia siirretään pääkäsittelyyn. Yksinkertaisen riita-asian pääkäsittely voidaan pitää heti valmisteluistunnon päätyttyä, mutta monimutkaisemmissa asioissa pääkäsittely pidetään erikseen sovittuna päivänä. Asiaa valmistellut tuomari on yleensä pääkäsittelyn puheenjohtaja. Laista ilmenevin perustein voidaan käyttää myös kolmen tuomarin kokoonpanoa. Esimerkiksi monimutkaisissa talousriidoissa käytetään usein kolmen tuomarin kokoonpanoa. 

Tuomioistuimessa asia käsitellään pääsäännön mukaan seuraavassa järjestyksessä:

1) Tuomioistuin esittelee asian yhteenvedon avulla istunnon aluksi ja toteaa mihin valmistelussa on päädytty. Tämän lisäksi tuomioistuin tiedustelee asianosaisten kantaa valmistelussa esitettyihin vaatimuksiin. 

2) Asianosaiset perustelvat kantansa ja ottavat kantaa vastapuolen perusteluihin. He voivat myös esittää toisilleen kysymyksiä

3) Todistelun vastaanotto. Tuomioistuin ottaa vastaan sekä kirjalliset todisteet että suullisen todistelun.

4) Asianosaiset esittävät loppulausuntonsa. Loppulausunnoissa asianosaiset esittävät mielipiteensä siitä, kuinka asia tulisi ratkaista.

Riita-asiassa ratkaisu annetaan heti pääkäsittelyn jälkeen tai kansliapäätöksenä myöhemmin. Asianosaiset voivat pyytää tuomioistuinta toimittamaan ratkaisun asianosaisille. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]