Minilex - Lakipuhelin

Ovatko oikeudenkäyntiasiakirjat julkisia?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeudenkäynti ja oikeudenkäyntasiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia. Jokaisella on oikeus olla läsnä julkisessa oikeudenkäynnissä ja saada tietoa julkisista oikeudenkäyntiasiakirjoista. Tätä kutsutaan julkisuusperiaatteeksi, joka on voimassa Suomen oikeudenkäynnissä. Kaikki tieto ei kuitenkaan ole julkista. 

Laissa on erikseen määrätty tietyt oikeudenkäynnissä esiintyvät asiat salassa pidettäviksi. Tällaisia salassa pidettäviä asiakirjoja ovat muun muassa tiedot, jotka vaarantaisivat valtion turvallisuutta tai aiheuttaisi haittaa tai vahinkoa Suomen kansainvälisille suhteille, arkaluonteiset tiedot henkilön yksityiselämää koskevista tiedoista sekä tuomioistuimen pitämät neuvottelut.

Tuomioistuin voi asianosaisen pyynnöstä tai erityisestä syystä määrätä oikeudenkäynnin pidettäväksi suljetuin ovin eli yleisön läsnä olematta, sekä määrätä oikeudenkäyntiasiakirjat tarpeellisilta osin salassa pidettäviksi. Tuomioistuimen ratkaisua voidaan myös tietyin osin rajoittaa, mutta siitä on laadittava julkinen seloste, mikäli asia on yhteiskunnallisesti merkittävä. Se, onko asia yhteiskunnallisesti merkittävä, on aina tapauskohtaista. Yleensä tuomiosta laaditaan julkinen seloste, jos asia on ollut paljon julkisuudessa esillä. Vaikka tuomioistuin päätyisikin rajoittamaan ratkaisun julkisuutta, vastaajan nimi, hänen syykseen luettu rikos sekä hänelle tuomittu rangaistus ovat aina julkisia tietoja.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]