Minilex - Lakipuhelin

Ottolapsen oikeus perintöön

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ottolasta koskeva sääntely on kaksijakoinen (ks. vahva ja heikko adoptio). Tämä tarkoittaa sitä, että ottolapsen oikeus perintöön on riippuvainen siitä, milloin adoptio on vahvistettu. Ottolapsi suhdetta ei ole mahdollista purkaa tuomioistuimen päätöksellä. Purkaminen ei ole mahdollista, olipa ottolapsisuhde vahvistettu joko vanhan tai uuden lain nojalla.

Mikäli adoptio on vahvistettu ennen 1.1.1980, sovelletaan tilanteeseen jo kumottua lakia ja puhutaan niin sanosta heikosta adoptiosta. Kumotun lain mukaisissa heikon adoption tapauksissa ottolapsi perii ottovanhempansa niin kuin avioliitossa syntynyt lapsi, mutta ottovanhemman biologisen lapsen lakiosasuoja voi kuitenkin rajoittaa ottolapsen perintöoikeutta. Ottolapsen oikeus ottovanhemman jäämistöön ei siis saa loukata biologisen rintaperillisen oikeutta perintöön ja lakiosaan. Ottolapsen perintöoikeutta rajoittaa myös se, että ottolapsella ei ole perintöoikeutta ottovanhemman sukulaisen jälkeen.

Mikäli perittävältä jää siis sekä biologisia lapsia että ottolapsia, lakiosan laskemisessa on oltava erityisen huolellinen ja tarkka. Ottolapsella on siis kuitenkin kaikesta huolimatta oikeus lakiosaan ottovanhemman kuoleman jälkeen riippumatta siitä, milloin adoptio on tapahtunut. Mikäli ottolapsi on kuollut, hänen omilla biologisilla jälkeläisillään (eli rintaperillisillään) on sijaantulo-oikeus perintöön.

Heikossa adoptiossa perintöoikeudellinen suhde ottolapsen ja hänen biologisten vanhempiensa välillä ei myöskään katkea. Näin ottolapsi perii biologiset vanhempansa ja he perivät ottolapsen. Ottolapsella on näin ollen heikon adoption tapauksissa myös lakiosaoikeus biologisten vanhempiensa jälkeen. Heikon adoption mukaiset tilanteet saattavat olla monimutkaisia ja varsinkin perittävän ottolapsen ja biologisen lapsen lakiosien erilaiset suuruudet saattavat herättää kysymyksiä. Lakipuhelimeen soittamalla voit keskustella lakimiehen kanssa ottolapsen perintöoikeudesta.

Uutta lakia sovelletaan, kun adoptio on vahvistettu 1.1.1980 tai sen jälkeen. Näissä vahvan adoption tapauksissa ottolasta on pidettävä pelkästään ottovanhempien eikä biologisten vanhempien lapsena. Näin ollen ottolapsen perintöoikeus on samanlainen kuin biologisen lapsen, eivätkä edellä mainitut rajoitukset ole voimassa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että perittävän ottolapsi ja biologinen lapsi ovat oikeutettuja saamaan saman suuruiset lakiosat perittävän kuoleman jälkeen. Uusi laki perustuu siis kaikkien lasten yhdenvertaisuuden periaatteelle.

On tärkeää huomata, että vahvassa adoptiossa ottolapsen ja hänen biologisten vanhempiensa välinen perintöoikeudellinen suhde katkeaa kokonaan. Heillä ei ole oikeutta periä toisiaan.

Tuomioistuin voi hakemuksesta vahvistaa, että heikon adoption alaiseen ottolapsisuhteeseen sovelletaan nykyistä lakia. Jos vainaja eli perittävä on kuollut ennen tuomioistuimen päätöksen antamista, sovelletaan kuitenkin vanhan lain perintöä koskevia säännöksiä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]