Minilex - Lakipuhelin

Osuuskunnan kokouksen päätöksen moittiminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Mikäli esimerkiksi osuuskunnan jäsen on tyytymätön osuuskunnan kokouksessa tehtyyn päätökseen, hän voi panna tuomioistuimessa – eli käräjäoikeudessa – vireille kanteen osuuskuntaa vastaan joko päätöksen julistamiseksi pätemättömäksi tai sen muuttamiseksi. Kanteen perusteena on tällöin se, että päätös ei ole syntynyt asianmukaisessa järjestyksessä tai se on muuten lain tai osuuskunnan sääntöjen vastainen. Myös osuuskunnan hallitus, hallintoneuvosto, niiden jäsen ja toimitusjohtaja voivat panna vireille tällaisen kanteen.

Kanne on pantava vireille yleensä kolmen kuukauden sisällä päätöksen tekemisestä, tai muuten päätöstä pidetään pätevänä. Päätöstä ei kuitenkaan pidetä pätevänä kolmessa erityistilanteessa, eli 1) jos osuuskunnan kokouksessa tehty päätös on sellainen, ettei sitä lain mukaan olisi voitu tehdä edes kaikkien jäsenten suostumuksella; (2) jos päätökseen vaaditaan osuuskunnan sääntöjen mukaan kaikkien jäsenten tai ainakin joidenkin tiettyjen jäsenten suostumus, eikä tällaista suostumusta ole saatu; tai (3) jos osuuskunnan kokoukseen, jossa päätös tehtiin, ei toimitettu jäsenille kokouskutsua tai jos muita kokouskutsua ja kokousasiakirjojen nähtävillä pitämistä koskevia määräyksiä ei ole noudatettu.

Mikäli tuomioistuin ratkaisee kanteen siten, että osuuskunnan kokouksen päätös julistetaan pätemättömäksi tai sitä muutetaan, on tämä ratkaisu voimassa myös niihin jäseniin nähden, jotka eivät alun perin yhtyneet kanteeseen. Päätöksen muutoksen yhteydessä tulee muistaa, että tuomioistuin voi muuttaa osuuskunnan kokouksen päätöstä vain, jos voidaan todeta, minkä sisältöinen päätöksen olisi alun perin pitänyt olla.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]