Minilex - Lakipuhelin

Osittainen ositus kuolinpesässä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perinnönjakoa ja muutoinkin kuolinpesän asioista säädetään perintökaaressa. Vainajan kuoleman jälkeen ensin toimitetaan perunkirjoitus ja laaditaan perukirja. Tämän jälkeen vainajan kaikki velat ja kuolinpesän maksut tulee maksaa. Vasta sen jälkeen kuolinpesän omaisuutta voidaan edes harkita jaettavan. Ennen kuitenkin kuolinpesän omaisuuden jakoa on suoritettava ositus, mikäli vainaja oli naimisissa kuolinhetkellä, ja puolisoilla oli avio-oikeus ainakin edes osittain toistensa omaisuuksiin. Tällaisella osituksella tarkoitetaan toimitusta, jossa vainajan ja eloonjääneen puolison avio-oikeuden alainen omaisuuden säästöt lasketaan ensin yhteen ja sen jälkeen jaetaan puoliksi eloonjääneen puolison ja ensiksi kuolleen puolison perillisten eli kuolinpesän kesken.

Osituksen tarkoituksena on jakaa puolisoiden väliset varallisuussuhteet kahteen avio-osaan. Tällaisen osituksen jälkeen leski ei ole enää kuolinpesän osakas, sillä hän on oman osuutensa saanut. Ositusta voivat vaatia niin leski kuin vainajan perillisetkin.

Ositustakaan ei kuitenkaan ole pakko tehdä kokonaan. Kuolinpesääkään ei ole pakko jakaa heti kokonaan. Kuolinpesän osakkaat voivat sopia esimerkiksi siitä, että he jakavat jäämistöstä kaiken muun paitsi tilan. Mikäli kuolinpesä halutaan jakaa vain osittain, tulee ositus kuitenkin toimittaa. Sen sijaan osituksenkin voi toimittaa vain osittain. Osittaisessa osituksessa on mukana vain osa lesken ja vainajan avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta. Muutoin ositus toimitetaan kuten lopullinenkin ositus. Tällä tarkoitetaan sitä, että ositettava omaisuus lasketaan yhteen ja jaetaan puoliksi avio-oikeuden mukaisesti. Osittaisen osituksen kautta leskelle tullut omaisuus on lähtökohtaisesti avio-oikeudesta vapaata omaissuutta. Käytännössä tällä tarkoitetaan vain sitä, että sitä ei oteta enää uudelleen huomioon lopullisessa osituksessa. Ositusta ei tarvitse välttämättä suorittaa itse, vaan myös pesänjakaja voi toimittaa osituksen ja pesänjaon, kummatkin, osittaisena. Mikäli tähän liittyen heräsi kysymyksiä, kannattaa ottaa yhteyttä lakimiehiimme!

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]