Minilex - Lakipuhelin

Osakeyhtiön perustaminen kustannus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osakeyhtiön perustamiseen sisältyy tiettyjä pakollisia kustannuksia, jotka koostuvat perustamismaksusta sekä vaadittavasta vähimmäisosakepääomasta. Koska mikään muu yhtiömuoto ei vaadi osakepääomaa, osakeyhtiö on selvästi kallein yhtiömuoto perustaa.

Eniten kustannuksia aiheuttaa siis vaatimus riittävästä osakepääomasta. Yksityiseltä osakeyhtiöltä (Oy) osakepääomaa vaaditaan vähintään 2500 euroa, kun taas julkisen osakeyhtiön (Oyj) vähimmäisosakepääoma on peräti 80 000 euroa. Osakepääoma pitää olla yhtiön tilillä siinä vaiheessa, kun yhtiö perustetaan. Osakepääoman pitää pysyä yhtiön toiminnan ajan sen vähimmäismäärässä. Osakepääoma ja muu yhtiön varallisuus kuitenkin jaetaan osakkaiden kesken yhtiön purkautuessa, jos osakeyhtiö ei ole ylivelkainen. Osakepääomaa ei siis varsinaisesti menetetä, mutta sitä ei voi myöskään hyödyntää yhtiön toiminnan aikana.

Toinen perustamisen kustannuserä tulee perustamismaksusta. Perustamismaksu on kuitenkin vain 330 euroa tai 380 euroa. Perustaminen maksaa vähemmän, jos osakeyhtiö perustetaan verkkolomakkeella (YTJ.fi).

Muita pakollisia kustannuksia osakeyhtiön perustamiseen ei liity. Toiminnan aloittaminen tarvitsee kuitenkin usein lisäpääomaa. Osakeyhtiö voi tietenkin hakea lainaa, koska se on oikeustoimikelpoinen. Yksityiselle osakeyhtiöllä kuitenkin harvoin myönnetään lainaa ilman vakuutta tai takaajaa, koska osakeyhtiön osakkaat eivät ole vastuussa henkilökohtaisesti yhtiön veloista niin kuin esimerkiksi avoimen yhtiön yhtiömiehet.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Yksityisen osakeyhtiön vähimmäisosakepääoma on 2 500 euroa.
  • Julkisen osakeyhtiön vähimmäisosakepääoma on 80 000 euroa.
  • Osakeyhtiön rekisteröiminen yritys- ja yhteisötietojärjestelmään maksaa verkossa 330 euroa ja paperisena 380 euroa.
  • Osakeyhtiön perustaminen maksaa siis vähintään 2 830 euroa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]