Minilex - Lakipuhelin

Onko leskellä oikeus myydä asunto?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Mikäli vainajalta jää leski ja rintaperillisiä, on leskellä oikeus pitää vainajan jäämistöä jakamattomana hallinnassaan. Käytännössä leski saa pitää jäämistön hallinnassaan, jollei rintaperillinen esitä perintöä koskevaa jakovaatimusta tai perittävän tekemästä testamentista muuta johdu. Vaikka leski ei saisi hallita koko jäämistöä, on hänellä kuitenkin aina oikeus pitää puolisoiden yhteisenä kotina käytettyä tai muuta jäämistöön kuuluvaa kodikseen sopivaa asuntoa sekä tavanmukaista asuinirtaimistoa jakamattomana hallinnassaan. Tämän lesken vähimmäissuojan edellytyksenä on, ettei lesken omaan varallisuuteen sisälly kodiksi sopivaa asuntoa.

Leskellä on hallintaoikeutensa nojalla oikeus omaisuuden hallitsemiseen, käyttämiseen ja hyödyntämiseen. Leski ei kuitenkaan voi myydä tai muutoin luovuttaa hallinnassaan olevaa kuolinpesän omaisuutta ilman osakkaiden suostumusta. Lesken hallintaoikeuden alaisen asunnon myynti edellyttää, että kaikki kuolinpesän osakkaat antavat myyntiin suostumuksensa. Toisaalta myöskään kuolinpesän osakkailla ei ole oikeutta myydä tai luovuttaa lesken hallintaoikeuden alaista omaisuutta ilman lesken antamaa lupaa.

Mikäli perintöä koskeva jakovaatimus esitetään, tulee ennen perinnönjakoa suorittaa omaisuuden ositus (tai erottelu) lesken ja ensin kuolleen puolison rintaperillisten välillä. Mikäli leski saa osituksen seurauksena tasinkona puolisonsa omistaman asunnon, on hänellä oikeus myydä se osituksen tultua lainvoimaiseksi. Ennen osituksen lainvoimaiseksi tuloa asunnon myyntiin on saatava joko perillisten kirjallinen suostumus tai oikeuden lupa.

Mikäli perittävältä ei jäänyt ainoatakaan rintaperillistä, perii leski ensiksi kuolleen puolisonsa. Leskellä on tällöin oikeus määrätä perimästään omaisuudesta ja siten myös oikeus myydä perimänsä asunto.

Puolisot voivat varautua asunnon myyntiin etukäteen myös laatimalla asiasta testamentin. Jäämistösuunnittelutarpeen arvioimiseksi on suositeltavaa ottaa yhteyttä lakimieheen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]