Minilex - Lakipuhelin

Oikeuttaako ystävän kuoleman aiheuttama järkytys vahingonkorvaukseen?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vahingonkorvausoikeudessa on säädetty eräissä tilanteissa vahingon kärsijän läheisille erityinen oikeus saada korvauksia vahinkotapahtuman johdosta, vaikka he eivät ole vahingon välittömiä kärsijöitä. Muulla henkilöllä tarkoitetaan vahingonkorvausasioissa henkilöä, joka ei ole vahingon kärsijän läheinen kuten lapsi tai puoliso, taikka muutoinkaan erityisen läheinen vahingonkärsijälle. Kyseessä voi olla vahingonkärsijän ystävä. Tällaisella henkilöllä on oikeus saada korvauksia toiselle tapahtuneesta vahingosta vain tietyissä tapauksissa.

Esimerkiksi hyvä ystävä, joka on huolehtinut hautauskustannuksista vahingon kärsijän saatua surmansa vahinkotapahtuman johdosta, voi saada kohtuullisen korvauksen hautaamisesta aiheutuneista kustannuksista. Hautauskustannuksista voi saada korvausta riippumatta siitä, oliko kustannusten maksaja menehtyneelle läheinen vai ei. Toisaalta tällainen henkilö ei voi yleensä saada korvauksia ystävän kuoleman aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä. Oikeus saada korvauksia tällaisesta kärsimyksestä on säädetty lähinnä menehtyneen erityisen läheisille henkilöille.

Toisaalta jos henkilö on esimerkiksi nähnyt surman tapahtumisen ja järkyttynyt syvästi, hänellä voi olla mahdollisuus korvauksien saamiseen henkisen tilan järkkymisen perusteella. Tällöinkään vahingon korvattavuus ei edellytä ehdottomasti, että henkistä vahinkoa kärsinyt olisi ollut erityisen läheinen surmansa saaneen kanssa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]