Minilex - Lakipuhelin

Oikeusturvavakuutus ja perintöriita

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Korvaako oikeusturvavakuutus perintöriidasta aiheutuvat kulut?

Oikeusturvavakuutus on vakuutus, joka korvaa asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja. Korvattavia kuluja ovat sellaiset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut, jotka aiheutuvat asiassa, joka voidaan saattaa Suomessa käräjäoikeuden käsittelyyn. Koska oikeusturvavakuutus on vakuutusyhtiöiden tarjoama palvelu, on myös vakuutuksissa ja sen tarkemmissa ehdoissa yhtiö- ja vakuutuskohtaisia eroja. Tyypillisimmin oikeusturvavakuutus on mahdollista ottaa kotivakuutuksen yhteyteen.

Perintöriidassa perintöä koskevat toimitukset, kuten perunkirjoitus ja perinnönjako, eivät kuulu tuomioistuimen ratkaistaviksi. Niitä koskevia riitoja ei siis ole mahdollista saattaa oikeusturvavakuutuksen ehtojen mukaisesti käräjäoikeuden käsittelyyn, minkä vuoksi niistä aiheutuvat kustannukset eivät myöskään tule vakuutuksesta korvattaviksi. Sen sijaan perintöä koskevat kanteet kuuluvat tuomioistuimelle. Näin ollen esimerkiksi perinnönjaon valmistumisen jälkeen jakoon tyytymätön osakas voi nostaa jakoa koskevan moitekanteen tuomioistuimessa. Tähän kanteeseen liittyvistä asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista hän voi saada korvauksia oikeusturvavakuutuksesta.

 

Mikä on oikeusturvavakuutus?

Oikeusturvavakuutus korvaa asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja, jotka aiheutuvat asiassa, joka on saatettavissa käräjäoikeuden käsittelyyn. Oikeusturvavakuutuksesta korvataan riita-, rikos- ja hakemusasioita. Oikeusturvavakuutus otetaan yleensä kotivakuutuksen yhteydessä. Lisäksi oikeusturvavakuutuksia saatetaan tarjota auto- ja kiinteistövakuutuksen yhteydessä. Myös ammattiliitoilla saattaa olla omat oikeusturvavakuutuksensa, jotka ovat jäsenien hyödynnettävissä töihin liittyvissä asioissa. Perintöriidat kuuluvat kuitenkin kotivakuutuksen yhteydessä olevaan yksityishenkilön oikeusturvavakuutukseen.

Koska oikeusturvavakuutuksesta korvataan ainoastaan kulut sellaisissa asioissa, jotka ovat saatettavissa Suomessa käräjäoikeuden käsittelyyn, ei vakuutus täten korvaa esimerkiksi hallintoviranomaisissa tai hallinto-oikeudessa aiheutuvia kuluja eikä myöskään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa aiheutuneita kuluja. Korvausten maksamisen edellytyksenä on, että vakuutettu käyttää asiamiestä, joka on tyypillisesti asianajaja tai lakimies. Vakuutusyhtiöstä ei kuitenkaan osoiteta vakuutetulle asiamiestä, vaan vakuutetun tulee palkata lakimies tehtävään itse. Vakuutusyhtiöstä ei myöskään ole mahdollista saada oikeudellista neuvontaa.

Vakuutus on voimassa vakuutetun hyväksi. Tyypillisimmin oikeusturvavakuutuksissa vakuutettuina ovat vakuutuksenottajan lisäksi hänen kanssaan samassa taloudessa vakinaisesti asuvat henkilöt. On hyvin yleistä, että vakuutusyhtiö asettaa vakuutukseen vakuutustapahtumakohtaisen enimmäisvakuutusmäärän. Se, mikä tämä summa on, vaihtelee vakuutuksittain. Usein vakuutukseen liitetään myös omavastuuosuus, joka tarkoittaa summaa tai osuutta, joista vakuutettu on itse vastuussa. Omavastuuosuus voi olla euromääräisesti ja/tai prosentuaalisesti ilmoitettu. Vakuutettu voidaan velvoittaa maksamaan esimerkiksi 15 prosenttia aiheutuvista kustannuksista, mutta kuitenkin vähintään 150 euroa.

 

Esimerkki:

Vakuutusyhtiö on asettanut oikeusturvavakuutuksen korvauksen ylärajaksi 8 500 euroa. Omavastuuosuus on tästä 15 prosenttia, mutta kuitenkin vähintään 150 euroa. Jos vakuutetun oikeudenkäyntikulut ovat 6 500 euroa, vakuutetun maksettavaksi tulee tuosta summasta 15 prosenttia eli 975 euroa. Jos kuluja olisi sen sijaan syntynyt esimerkiksi vain 100 euroa, vastaisi vakuutettu niistä kokonaisuudessaan, koska summa jäisi alle euromääräisen omavastuuosuuden.

Oikeusturvavakuutus korvaa vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneita vakuutustapahtumia. Riita-asioissa vakuutustapahtumaksi katsotaan riidan syntyhetki. Tyypillisesti riita määritellään syntyneeksi silloin, kun asiassa esitetty vaatimus on kiistetty.

Monesti vakuutusyhtiöt tekevät rajauksia koskien oikeusturvavakuutuksia. Usein korvattavien asioiden ulkopuolelle rajataan esimerkiksi vakuutetun työhön liittyvät asiat sekä lapsen asumiseen, tapaamisoikeuteen ja huoltoon liittyvät asiat. Lisäksi on hyvin tyypillistä, että avioeroon ja avoliiton päättymiseen liittyvät varallisuusriidat rajataan korvauspiiriin kuulumattomiksi.

Lakimiehen käyttämisestä aiheutuvien välttämättömien ja kohtuullisten kustannusten lisäksi oikeusturvavakuutuksesta korvataan todistelusta aiheutuvat kulut. Pääsääntöisesti korvaukset maksetaan asian käsittelyn loputtua eli tuomioistuimen päätöksen tai tuomion taikka vaihtoehtoisesti sovinnon vahvistamisen jälkeen. Jos vakuutettu haluaa valittaa asiasta korkeimpaan oikeuteen, korvataan tätä koskevat kulut ainoastaan silloin, jos tuomioistuin myöntää valitusluvan. Jos valituslupaa ei myönnetä, joutuu vakuutettu vastaamaan valitusluvan hakemisesta aiheutuvista kustannuksista itse.

Oikeusturvavakuutus ei pääsääntöisesti korvaa vakuutetun maksettavaksi tuomittuja vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Jos vakuutetun vastapuoli velvoitetaan maksamaan vakuutetun oikeudenkäyntikulut, oikeus korvaukseen tulee siirtää vakuutusyhtiölle, joka on vastannut oikeudenkäyntikulujen maksamisesta. Jos tapauksessa vakuutuskorvauksen enimmäismäärä on kuitenkin täyttynyt ja vakuutettu on maksanut itse vakuutusmäärän ylittäneet kulut, jaetaan korvaus yleensä vakuutetun ja vakuutusyhtiön välillä maksettujen osuuksien mukaisessa suhteessa. Näin ei kuitenkaan aina ole, vaan vakuutusyhtiö on voinut asettaa vakuutussopimuksen ehtoihin, että vastapuolen maksama osittainen korvaus oikeudenkäyntikuluista kuuluu kokonaisuudessaan vakuutusyhtiölle.

 

Esimerkki:

Vakuutetun vakuutusyhtiö on korvannut aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista 14 000 euroa. Vakuutetun maksettavaksi on tullut 3 500 euroa, koska oikeudenkäyntikulut ovat nousseet vakuutusyhtiön korvausrajaa suuremmiksi. Yhteensä oikeudenkäyntikuluja on siis 17 500 euron edestä.

Jos vakuutetun vastapuoli velvoitetaan korvaamaan kaikki vakuutetun oikeudenkäyntikulut, sekä vakuutusyhtiö että vakuutettu saavat korvauksen. Jos vastapuoli sen sijaan velvoitetaan maksamaan vain osa vakuutetun oikeudenkäyntikuluista, voi olla, että vakuutusyhtiö saa kyseisen korvauksen kokonaisuudessaan, jos vakuutusyhtiö on ottanut tällaisen ehdon vakuutukseen. Näin ollen, jos vastapuoli velvoitettaisiin korvaamaan 17 500 euron oikeudenkäyntikuluista 11 500 euroa, voisi vakuutusyhtiö saada kyseisen korvauksen kokonaisuudessaan. Näin vakuutusyhtiölle jäisi maksettavaksi enää 2 500 euroa, mutta vakuutettu joutuisi edelleen maksamaan kaikki korvausrajan yli menneet kulut eli 3 500 euroa.

Oikeusturvavakuutukseen perustuvaa kulujen korvaamista tulee hakea vakuutusyhtiöltä etukäteen oikeusturvailmoituksella.

 

Oikeusturvavakuutus perintöriidassa

Perintöön ja sen jakamiseen liittyy useita vaiheita, joiden aikana asia ei ole vielä tuomioistuimen ratkaistavissa. Pesänselvitys päättyy pesänselvittäjän tekemään ratkaisuun ja perinnönjaossa pesänjakajalla on toimivalta ratkaista perinnönjako. Perintöriita on mahdollista saattaa käräjäoikeuden käsittelyyn vasta pesänselvittäjän ja pesänjakajan asiassa tekemien ratkaisujen jälkeen.

Koska oikeusturvavakuutukseen perustuvan korvauksen saaminen edellyttää, että riita-asia on mahdollista saattaa käräjäoikeuden ratkaistavaksi, vakuutus kattaa perintöriidasta aiheutuneet kulut vasta siitä lähtien, kun asia on mahdollista viedä tuomioistuimeen. Näin esimerkiksi pesänselvittäjän tai pesänjakajan hallinnon aikana aiheutuneista kuluista ei ole mahdollista saada vakuutuksesta korvauksia, koska näiden aikana riita ei ole vielä vakuutuksen ehtojen mukaisesti saatettavissa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää odottaa pesänselvittäjän, pesänjakajan tai muun tahon ratkaisu riidalle ja tarvittaessa valittaa tästä tuomioistuimeen, jolloin asia tulee oikeusturvavakuutuksesta korvauskelpoiseksi.

Tuomioistuimen käsittelyyn on mahdollista saattaa perintöä koskeva kanne. Kanne voi koskea esimerkiksi perinnönjaon tai testamentin moittimista. Esimerkiksi perinnönjakoa koskeva moitekanne on mahdollista nostaa vasta perinnönjaon tosiasiallisen valmistumisen jälkeen, mutta kuitenkin viimeistään kuuden kuukauden kuluttua jaon loppumisesta. Moitekanne tulee nostaa tuomioistuimessa. Koska kanne käsitellään tuomioistuimessa, kanteesta aiheutuvat kustannukset on mahdollista saada oikeusturvavakuutuksesta korvatuiksi.

Oikeusturvavakuutus kattaa siis myös perintöriidat, mutta vain silloin, kun asia on saatettavissa käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa perinnönjaon valmistumisen jälkeisiä riitoja.

 

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus liittyen oikeusturvavakuutukseen ja perintöriitaan:

Vakuutuslautakunta on antanut vuonna 2013 ratkaisusuosituksensa oikeusturvavakuutukseen ja perinnönjakoon liittyen. Tapauksessa vakuutuksenottaja oli käyttänyt asianajajan palveluita toimitusjakona suoritetussa perinnönjaossa. Toimitusjako on perinnönjako, jota suorittamaan tuomioistuin määrää pesänjakajan. Vakuutuksenottaja haki korvausta asianajajan palkkiosta oikeusturvavakuutuksestaan.

Vakuutusyhtiö oli korvauspäätöksessään todennut, että oikeusturvavakuutuksen käyttämisen edellytyksenä on se, että asia olisi välittömästi saatettavissa käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Kun perinnönjako on suoritettu loppuun, voi siihen tyytymätön moittia jakoa kanteella, joka tulee nostaa käräjäoikeudessa. Tästä syystä vakuutusyhtiö ei voi korvata niitä asianajokustannuksia, jotka ovat aiheutuneet asianajajan käyttämisestä perunkirjoituksessa, pesänselvityksessä ja perinnönjaossa. Vakuutuksesta korvattavia asioita voi syntyä vasta perinnönjaon valmistumisen jälkeen, koska vasta tällöin asia on saatettavissa käräjäoikeuden ratkaistavaksi. 

Vakuutuksenottaja oli valittanut päätöksestä Vakuutuslautakuntaan. Vakuutuslautakunnan ratkaistavaksi tuli, onko kyseinen ehto kohtuuton ja onko vakuutusyhtiö täyttänyt vakuutuksenottamistilanteessa lainmukaisen tiedonantovelvollisuutensa ehdon osalta. Vakuutusyhtiö oli myyntitilanteessa luovuttanut vakuutuksenottajalle tuoteselosteen, jonka mukaan oikeusturvavakuutus korvaa käräjäoikeuteen saatettavissa olevia asioita. Selosteen mukaan kulut korvataan siitä lukien, kun asia on saatettavissa käräjäoikeuden tutkittavaksi. Vakuutuslautakunta katsoi vakuutusyhtiön täyttäneen tiedonantovelvollisuutensa kyseisen ehdon osalta. Näin ollen kyseistä ehtoa tulee pitää osana vakuutusta. Koska toimitusjaossa on kyse asiasta, jota ei voida välittömästi saattaa käräjäoikeuden käsiteltäväksi, Vakuutuslautakunta katsoi, ettei vakuutusyhtiö ole velvollinen maksamaan korvauksia kyseenomaisessa asiassa. Lautakunta ei myöskään katsonut ehtoa kohtuuttomaksi, sillä kyseessä oli yleinen ja malliehtojen mukainen oikeusturvavakuutusehto. Näillä perustein Vakuutuslautakunta katsoi vakuutusyhtiön korvauspäätöksen yksimielisesti asianmukaiseksi.

 

Yhteenveto

  • Oikeusturvavakuutus korvaa asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja riita-, rikos- ja hakemusasioissa.
  • Vakuutus on yleensä osa koti-, auto- tai kiinteistövakuutusta, ja sitä voivat tarjota myös ammattiliitot.
  • Perintöriitojen osalta vakuutus korvaa kuluja vasta, kun asia on tuomioistuimen ratkaistavissa pesänselvityksen ja perinnönjaon jälkeen.

 

Summary in English

  • Legal expenses insurance covers legal fees and court costs in dispute, criminal, and application cases.
  • The insurance is typically part of home, auto, or property insurance, and it can also be offered by professional associations.
  • In the case of inheritance disputes, the insurance covers expenses only when the matter is subject to court resolution after estate settlement and distribution.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Tuleeko minun ensin itse maksaa asianajo- ja oikeudenkäyntikulut vai maksaako vakuutusyhtiö kulut suoraan asianajotoimistolle?

Usein vakuutettu maksaa suoraan asianajotoimistolle omavastuuosuutensa ja muun osuuden asianajotoimisto laskuttaa suoraan vakuutusyhtiöltä. Jos kulut nousevat yli vakuutuksen enimmäismäärän, tulee vakuutetun maksaa nämä yli menevät kulut myös suoraan asianajotoimistolle.

2. Onko vakuutusyhtiöiden tarjoamien oikeusturvavakuutusten välillä suuria eroja?

Oikeusturvavakuutus on vakuutusyhtiöiden tarjoama palvelu ja niin kuin muidenkin vakuutusten kohdalla, myös oikeusturvavakuutuksen osalta eri vakuutusyhtiöt voivat tarjota erilaisia vakuutussopimuksia. On hyvin tyypillistä, että perustavanlaatuiset linjaukset oikeusturvavakuutuksen sisällöstä on toteutettu kaikissa vakuutusyhtiöissä suhteellisen samalla tavalla, mutta yksityiskohtaisemmissa ehdoissa voi olla isompiakin eroja. Tämän vuoksi oikeusturvavakuutusta ottaessa on suositeltavaa tutustua huolellisesti vakuutuksen sisältöön. Tietoa vakuutuksen sisällöstä saa vakuutuksen tuoteselosteesta, vakuutusyhtiöltä ja etenkin vakuutusehdoista.

3. Minkälaisia eroja on saman vakuutusyhtiön tarjoamissa eri oikeusturvavakuutuksissa?

Myös saman yhtiön tarjoamissa oikeusturvavakuutuksissa voi olla eroja. Erot koskevat usein etenkin sitä, mikä on euromääräinen korvausraja, jonka pohjalta myös vakuutuksen hinta määräytyy. Jos vakuutuksesta korvatta summa on maksimissaan esimerkiksi 8 500 euroa, on myös vakuutuksen hinta alempi kuin mitä se olisi, jos korvattavien kulujen raja asetettaisiin 17 000 euroon. Muun muassa tämän vuoksi vakuutusyhtiöt saattavat tarjota erilaisia ja eri hintaisia oikeusturvavakuutuksia.

 

Aiheesta muualla

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Vakuutettu tarvitsee oman asiamiehen ja vakuutus ei kata vastapuolen oikeudenkäyntikuluja.
  • Vakuutuksen ehdot voivat vaihdella vakuutusyhtiöittäin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]