Minilex - Lakipuhelin

Oikeus liittyä ammattiyhdistykseen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Esimerkiksi Euroopan unionin perusoikeuskirja takaa jokaiselle oikeuden rauhanomaiseen kokoontumisvapauteen ja yhdistymisvapauteen kaikilla tasoilla, erityisesti poliittisessa, ammattiyhdistys- ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Tähän sisältyy oikeus perustaa yhdessä muiden kanssa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin omien etujensa puolustamiseksi. Lisäksi unionin tason poliittiset puolueet edistävät unionin kansalaisten poliittista tahtoa.

Jokaisella on siis oikeus muodostaa ammattiyhdistys ja liittyä haluamaansa ammattiyhdistykseen taloudellisten ja sosiaalisten etujensa edistämiseksi ja suojelemiseksi. Tätä valintaa säätelevät ainoastaan kyseisen yhdistyksen säännöt. Oikeuden käyttämiselle ei saa asettaa muita rajoituksia kuin ne, jotka on määrätty lailla ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa valtion turvallisuuden tai yleisen järjestyksen etujen kannalta tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien suojelemisen kannalta.

Jokaisella on oikeus muodostaa kansainvälisiä ammattiyhdistysjärjestöjä tai liittyä sellaisiin. Ammattiyhdistyksillä on oikeus toimia vapaasti ilman muita rajoituksia kuin ne, jotka on määrätty lailla tai jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa, yleisen järjestyksen tai muiden oikeuksien ja vapauksien kannalta.

Ammattiyhdistyksillä ja työntekijöillä on lakko-oikeus kansallisen lainsäädännön puitteissa.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]