Minilex - Lakipuhelin

Oikeudenkäyntikulut korkeimmassa oikeudessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeudenkäyntikulut korkeimmassa oikeudessa koostuvat laissa säädetystä oikeudenkäyntimaksusta, todistajille maksettavista korvauksista, mahdollisista kuulutuskustannuksista tai esimerkiksi asiakirjamaksuista ja avustajan pakkiosta. Usein juuri avustajalle maksettava palkkio nouseekin käsittelyn suurimmaksi kulueräksi. Oikeusapua saavan kulut korvataan valtion varoista.

Usein, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, tuomioistuin myös määrää jutun hävinneen osapuolen korvaamaan jutun voittajankin oikeudenkäyntikulut. Tällaisia kuluja ei korvata oikeusavusta, vaan oikeusapua saavankin on maksettava ne omista varoistaan.

Korkeimman oikeuden oikeudenkäyntimaksu on ollut vuoden 2016 alusta 500 euroa, mutta sitä ei peritä, jos korkein oikeus muuttaa rikosasiassa alemman tuomioistuimen ratkaisua muutosta hakeneen eduksi. Maksua ei myöskään peritä esimerkiksi virallisen syyttäjän ajamassa rikosasioista ja lisäksi monet viranomaiset ovat vapaita oikeudenkäyntimaksuista. Oikeudenkäyntimaksut lankeavat asian muutoksenhakijan tai jutun hävinneen maksettaviksi.

Kun korkeimmalta oikeudelta haetaan muutosta markkinaoikeuden ratkaisuun oikeudenkäyntimaksut määräytyvät markkinaoikeuden normaalien maksujen mukaan.

Todistajille maksettavat kulut koostuvat matkakuluista halvimmalla kulkuneuvolla, taloudellisesta menetyksestä sekä päivärahasta, joka riippuu ajasta, joka todistajalta kuluu matkoihin ja istunnossa olemiseen. Jos todistajan on yövyttävä asian käsittelypaikkakunnalla myös yöpymisestä aiheutuvat kohtuulliset kulut korvataan. Todistelukulut maksetaan valtion varoista, jos todistajan on nimennyt virallinen syyttäjä tai oikeusapua saava asianosainen. Jos todistajan nimennyt asianosainen ei saa oikeusapua, todistajan kulut lankeavat hänen maksettavikseen. Tällaisessa tilanteessa todistaja voi esittää oikeudessa korvausvaatimuksensa, josta tuomioistuin päättää kuultuaan asianosaisia.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]