Minilex - Lakipuhelin

Oikeudenkäynnin keskittäminen on keskeinen periaate

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeudenkäynnin keskittämisellä pyritään siihen, ettei oikeudenkäynnin kesto pitkity liikaa ja, ettei asian käsittelystä tulisi katkonaista. Keskitysperiaatteen mukaisesti asian varsinaisen käsittelyn tulee tapahtua ilman viivytystä yhdessä yhtäjaksoisessa menettelyssä. Keskittämisperiaatteen mukaan asia pyritään siis käsittelemään mahdollisimman yhtäjaksoisesti ilman lykkäyksiä.

Käytännössä oikeudenkäynnin keskittäminen ilmenee siten, että oikeudenkäyntiaineiston esittäminen tuomioistuimelle ja asian ratkaiseminen tulisivat tapahtua mahdollisimman lyhyen aikavälin kuluessa, mieluiten samalla kertaa. Paitsi joutuisuutta, keskittämisellä edistetään siten myös oikeudenkäynnin välittömyyttä, kun tuomioistuimen jäsenillä on ratkaisuvaiheessa esitetyt todisteet ja seikat paremmassa muistissa kuin jos todisteiden esittämisestä olisi kulunut pitkä aika. Parantaessaan oikeusprosessin varmuutta ja nopeutta keskitysperiaate myös tukee prosessiekonomiaa.

Oikeudenkäynnin valmistelulla pyritään myös keskittämisen turvaamiseen, sillä sen avulla parannetaan edellytyksiä jutun yhtäjaksoiselle käsittelylle pääkäsittelyssä. Käytännössä keskitysperiaatteen onnistuminen edellyttääkin varsinaista pääkäsittelyä edeltävää asian valmistelua. Tapauksissa, joissa asiaa ei kuitenkaan saada valmistelusta huolimatta käsiteltyä yhden istuntopäivän aikana ja se joudutaan keskeyttämään, keskitysperiaate vaatii, että istuntoa olisi jatkettava, mikäli mahdollista, heti perättäisinä päivinä. Jos se ei kuitenkaan ole mahdollista, on asiaa käsiteltävä vähintään kahtena arkipäivänä viikossa, jollei käsittelyä lykätä. Laajassa tai vaikeassa asiassa pääkäsittely voidaan keskeyttää enintään kolmeksi arkipäiväksi sen vuoksi, että asianosaiset voivat valmistautua suullisen loppulausunnon esittämistä varten. Riita-asian käsittelyn keskeyttämisessä noudatetaan siis samoja aikojarajoja kuin rikosasioissa. Mikäli pääkäsittelyä ei onnistuta keskittämään lain vaatimalla tavalla, tulee toimittaa uusi pääkäsittely. Uudessa pääkäsittelyssä käsittely aloitetaan alusta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]